Tarvitsetko apua arkeen? Palkkaa Mummi kotiisi!

Mummit-palvelun kautta voit saada aurinkoisen mummin avuksesi lastenhoitoon tai seuraksi seniorille. Toiminta ulottuu tällä hetkellä pääkaupunkiseudun lisäksi myös Turkuun ja Tampereelle.

Kun lapsi sairastuu, omaishoitaja väsyy tai arkeen kaipaa muuten vain apua, voi sopivaa käsiparia olla vaikea löytää. Nyt voit kuitenkin pyytää ihan ehtaa mummia kaveriksi, vaikka omat isovanhempasi asuisivatkin satojen kilometrien päässä.

Mummit on hoiva-alan palvelu, joka välittää eläkkeellä olevia naisia lastenhoitoon ja ikääntyvien avustamiseen. Työntekijät osallistuvat myös arkiaskareihin ja tekevät kevyttä siivoustyötä.

– Huomasin, että Suomessa on tarvetta tällaiselle toiminnalle ja ulkomailla olen nähnyt, että eläkeläisiä työllistetään tällä tavoin. Moni työelämän jättänyt tarvitsee lisätienestiä esimerkiksi asumiskustannuksiin, idean isä ja Mummit-palvelun toimitusjohtaja Michael Wolontis kertoo.

Palkkaa mummit saavat noin kymmenen euroa tunti, jonka päälle maksetaan myös lisät, mutta Wolontiksen mukaan raha ei ole työntekijöiden ainoa motiivi.

– Moni putoaa eläkkeellä ikään kuin tyhjän päälle, työ tuo sisältöä elämään. Kauttamme on mahdollisuus työskennellä sen verran kuin haluaa, ihmiset tekevät hyvin eri määriä töitä aina 15 tunnista viikossa muutamaan tuntiin. Tehdään sen verran kuin jaksetaan ja halua on, hän toteaa.

Mummit-palvelu on pyörinyt pääkaupunkiseudulla jo noin vuoden verran, mutta Wolontis haluaisi laajentaa toimintaa valtakunnalliseksi palveluksi. Ensimmäisenä vuorossa ovat Turku ja Tampere.

– Pääkaupunkiseudulla on jo noin viisikymmentä mummia. Tärkeimpiä piirteitä työnhakijoissa on pirteys, auttamisen halu ja taito tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, hän kertoo.

Moni työntekijöistä on ollut hoiva-alalla ennen eläkkeelle astumistaan, mutta se ei ole välttämätöntä.

– Koulutamme tehtäviin ja töitä jaetaan osaamisen mukaan. Henkilö ja asenne ovat kuitenkin se kaikkein tärkein, Wolontis toteaa.

Kuvat: Shutterstock

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat