Tarja Halonen kehui kaikki Finlandia-ehdokkaat

Ulla-Lena Lundbergin kirjan Jää/Is Finlandia-voittajaksi valinnut presidentti Tarja Halonen sanoi rakastuneensa voittajakirjaan kirjana. Se tempaisi hänet mukaansa. Palkintopuheessaan Halonen korosti, että kaikki kuusi romaania olivat erinomaisia.

Lundbergin kieltä Halonen piti konstailemattomana ja merkillisellä tavalla iättömänä. Hän kehui myös Leena Vallisaaren suomennosta erinomaiseksi.

Jää-romaani kertoo nuoresta papista, joka muuttaa perheineen Kökarin-kirkkosaarelle toisen maailmansodan jälkeen. Päähenkilön Halonen näkee uuden rauhan kauden symbolina, hyvään uskovana optimistina.

-Kirjan alkupuolen lähes pastoraalisesta idyllistä huolimatta ainakin minut valtasi varsin pian antiikin kreikkalaisten tragedioiden uhka. Jotain pahaa tulee tapahtumaan ja lukija-parka antautuu tuon tumman virran vietäväksi, Halonen sanoi palkintopuheessaan Vanhan ylioppilastalon juhlasalissa.

Kaikki ehdokkaat kertovat yhteiskunnallisesti vaikeista ajoista

Halonen mieltää kaikki ehdokkaat sukulaisteoksiksi, jotka kertovat "ihmisistä suuremmassa yhteiskunnallisessa kehyksessä -vaikeista asioita vaikeina aikoina".

Esikoiskirjailija Aki OllikaisenNälkävuosi kuvaa Suomen nälkävuosia 1800-luvulla inhimillisestä perspektiivistä. Halonen yhdistää sen kestävän kehityksen edessä oleviin haasteisiin.

– Ruoan hankkiminen tälle nopeasti kasvavalle maapallon väestölle on niistä suurin. Aki Ollikainen on aloittanut kirjallisen uransa upeasti, Halonen kehui.

Heidi KöngäksenDora, Doran ja Riikka Ala-HarjanMaihinnousun Halonen näkee asettuvan mielenkiintoisella tavalla toisen maailmansodan yhteyteen, mutta niin, että pääpaino on yksilössä.

– Köngäs tuo hienolla tavalla esiin Suomessa niin mielellään vaietun kansallissosialistiseen Saksaan, Halonen sanoi, ja uskoo Dora, Doran toimivan myös elokuvan käsikirjoituksena.

Kirjailija Riikka Ala-Harjan Maihinnousun perustilanteen Halonen uskoo voivan tapahtua missä vaan.

– Tarinan yhdistäminen Normandian maihinnousuun antaa lukijalle monitahoisen vertailutehtävän. Tämä on selviytymistarina, joka ei päästä otteestaan, sanoi Halonen Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä.

Juha Seppälän "lukijan tiukoille pistävä" Mr. Smith -romaani ei tainnut miellyttää Halosta yhtä paljon kuin muut romaanit.

– Tämä teos toi mieleeni - oikein taikka väärin, nuorten roolipelit, joissa juoni vilahtaa uusille urille juuri kun kuvittelit kaappaavasi sen taskuusi, Halonen sanoi, vaikka hilpeili ilmiön saattavan johtua enemmän lukijasta kuin kirjasta.

Halonen: Miksi Hassisen Popula ei aiheuta keskustelua?

Pirjo HassisenPopulan Halonen sanoin lukeneensa ahmimalla ja ihmetteli, ettei sitä ole kommentoitu enempää poliittisessa keskustelussa. Popula kertoo oikeistopopulismin äärilaidan noususta Suomessa.

– Riemastuttava kirja, aiheensa pelottavuudesta huolimatta tai ehkä juuri siksi. Sain muistuttaa itseäni tämän tästä, että kyseessä on fiktiivinen romaani eikä reportaasi. Niin uskottavalta se tuntui, Halonen kertoo.

Presidentti Tarja Halonen piti Finlandia-palkinnosta päättämistä suurena – mutta vastuullisena tehtävä. Hän kiitteli sitä, että kuuden ehdokkaan valintaa edeltää asiantuntijavalmistelu. Valintalautakunta vaihtuu vuosittain. Tänä vuonna jokainen kolmesta jäsenestä luki 130 kisaan lähetettyä romaania.

Lue myös:

    Uusimmat