Tanskassa ja Norjassa koronavirus sairaalan työntekijällä, Ruotsissa neljä uutta tartuntaa

Sekä Norjassa että Tanskassa on vahvistettu koronavirustartunta sairaalan työntekijällä. Norjassa tartunnan saanut on silmäklinikan työntekijä, Aftenposten -lehden mukaan klinikan lääkäri.

Lehden mukaan lääkäri oli tullut takaisin matkoilta Italiasta viime viikonloppuna ja ollut sen jälkeen töissä maanantaina ja tiistaina, jolloin hän oli saanut lieviä oireita. Lääkäri kysyi tuolloin, olisiko hänet syytä testata, mutta testiä ei tehty.

Monet silmäklinikan potilaista ovat iäkkäitä, ja virus on ainakin toistaiseksi ollut kohtalokkaampi iäkkäälle kuin nuorelle väestölle. Lääkärin arvellaan olleen tekemisissä noin sadan potilaan kanssa.

Tanskassa tartunnan saanut on Århusin yliopistosairaalan työntekijä, joka oli ollut tekemisissä italialaisen henkilön kanssa. He olivat tavanneet Münchenissä Saksassa, missä sairaalan työntekijä oli saanut tartunnan.

Sairaalan työntekijä on kolmas koronatartunnan saanut tanskalainen. Aiemmat tartunnat vahvistettiin Tanskassa perjantaina ja torstaina.

Tanskalaismies eristi itsensä heti saatuaan tietää, että italialaisella oli koronatartunta. Noin 30 ihmistä on asetettu kotikaranteeniin, koska he ovat olleet kontaktissa sairaalan työntekijän kanssa.

Ruotsissa neljä uutta tartuntaa

Ruotsissa on vahvistettu neljä uutta koronavirustartuntaa, kertovat muun muassa Aftonbladet ja Dagens Nyheter.

Tartunnoista kaksi todettiin Tukholmassa, yksi Uppsalassa ja yksi Jönköpingissä. Kaikki tapaukset voidaan jäljittää ulkomaille tai henkilöihin, jotka ovat hiljattain oleskelleet ulkomailla.

Ruotsissa on nyt vahvistettu yhteensä 11 koronavirustartuntaa. Satoja ihmisiä on testattu viruksen varalta.

Tukholman uusilla koronatapauksilla on yhteys torstaina vahvistettuun koronatapaukseen. He ovat torstaina tartunnan saaneeksi todetun keski-ikäisen naisen lähiomaisia. Henkilöt ovat hoidettavana Karoliinisen instituutin infektioklinikalla.

Uppsalan koronasairastunut on aikuinen, joka oli oleskellut Iranissa ennen saapumistaan Ruotsiin. Jönköpingin tapauksessa tartunnan saanut on viisikymppinen mies, joka oli palannut matkalta Pohjois-Italiasta. 

Juttua täydennetty klo. 16:07. 

Lue myös:

    Uusimmat