Yli 20 vuotta vanhasta kaksoismurhasta epäilty mies asui tekojen aikana lähellä surmattujen kotia.
Ruotsin poliisi pidätti eilen 45-vuotiaan miehen todennäköisin syin vuonna 2005 tehdystä kaksoismurhasta. Tor Öberg, 70, ja Gerd Viklund, 67, löydettiin surmattuina maatilaltaan Brattåsissa.
Mies on määrätty tänään tutkintavankeuteen.
Aftonbladet kertoo hänen vaihtaneen nimeään ennen kaksoismurhaa. Murhien aikaan vuonna 2005 hän asui lähellä surmatun pariskunnan maatilaa.
Lehden mukaan mies asuu Keski-Ruotsissa eikä hänellä ole aiempia tuomioita. Hän on muuttanut useita kertoja viime vuosien aikana.
Hänen tulonsa ovat olleet viime vuosina hyvin alhaiset. Hänellä ei ole lapsia, hän on naimaton ja asuu yksin.
Epäillyn murhaajan DNA-profiili saatiin talteen jo varhaisessa vaiheessa. Satoja miehiä oli testattu vuosien varrella. Nyt kiinni otettu epäilty löydettiin, kun poliisi sai luvan käyttää tutkimuksessaan dna-pohjaista sukututkimustietopankkia.
– Olemme työskennelleet tämän parissa 21 vuotta. Meillä on rikospaikalta dna-materiaalia ja olemme odottaneet mahdollisuutta käyttää sukututkimusmenetelmällä. Epäiltyjen rekisterissä ei ole ollut ketään dna-profiiliin sopivaa, joten tarvitsimme juuri tätä (dna-tietopankkia), jonka kautta saimme osuman, sanoo tutkinnanjohtaja Pontus Fälldin Aftonbladetille.

