Tampereella etsitään edelleen tappajaa, joka surmasi eilen lounastauolla Nokian Hermian yksikössä työskennelleen naisen.
Nainen löydettiin henkihieverissä Hervannasta Hermian lähellä olevasta metsiköstä. 42-vuotias kiinalaisnainen menehtyi paikalle ensiapuyrityksistä huolimatta.
Mittava joukko poliiseja etsi eilen surmaajaa tuloksetta. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Pasi Nieminen kertoo vuorokausi tapahtumien jälkeen, että uutta tiedotettavaa ei ole.
–Me selvitetään taustoja, puhutetaan ihmisiä ja teemme yhä teknistä tutkintaa ja tietenkin toivomme alueella liikkuneilta yhteydenottaja, rikoskomisario Nieminen sanoo.
Poliisi ei ole paljastanut surmatapaa tutkinnallisista syistä. Asiaa tutkitaan tappona.
Huusi apua englanniksi
Surmatyön epäillään tapahtuneen kello 12.50 aikaan. Ohikulkijat olivat kuulleet metsästä naisen huutavan apua englanniksi.
Nainen oli lähtenyt työpaikaltaan kello 11.30 tarkoituksenaan mennä ilmeisesti kotiinsa Kosti Elonkadulle syömään. Hän oli todennäköisesti palaamassa kevyen liikenteen väylää takaisin töihinsä.
Poliisia kiinnostavat uhrin liikkeet. Hän on todennäköisesti käyttänyt sekä mennessä että tullessa metsän läpi Visionkadulta Simo Kaarionkadulle johtavaa kävelytietä.
On myös mahdollista, että hän on kävellyt muutakin reittiä ja käynyt muuallakin kuin kotonaan.
Uhrilla oli päällään neulepusero, jossa oli oranssisia, valkoisia sekä mustia kuvioita. Jalassaan ruskeat housut ja sinertävät kävelykengät.
Poliisi pitää mahdollisena, että tekijä on seurannut uhria jo kauempaa ennen surmapaikkaa. Tiedot voi soittaa poliisin numeroon 050-399 8024 tai 071 874 5802 tai sähköpostiin pitkakestoinen.pirkanmaa@poliisi.fi.