Nokialaiset järkyttyivät työntekijänsä surmasta

Julkaistu 06.09.2011 12:58(Päivitetty 12.09.2011 02:39)
Toimittajan kuva

Johanna Tuuri

johanna.tuuri@mtv.fi

Nokian Hermian yksikössä työskennellyt nainen surmattiin eilen Tampereella lähellä työpaikkaansa. Tänään Hermian tiedepuistossa Visionkadulla Suomen liput on laskettu puolitankoon.

– Ihmiset ovat järkyttyneitä ja surullisia. Olemme tiedottaneet tapahtuneesta työntekijöille ja järjestämme keskusteluapua niille, jotka sitä tarvitsevat, kertoo viestintäpäällikkö Päivyt Tallqvist Nokian viestinnästä.

– Otamme osaa omaisten suruun. Tuemme heitä, miten vain voimme, Tallqvist jatkaa.

Nokian viestinnästä ei voida kommentoida surmansa saanutta työntekijää persoonana, sillä asia on poliisin tutkittavana.

– Asia on poliisitutkinnassa, me luonnollisesti annetaan kaikki apu, jos sitä pyydetään, Tallqvist sanoo.

Eilen lounastauolla Tampereen Hervannassa iskenyt surmaaja pakenee edelleen. Kiinalaisnaisen ruumis löydettiin metsiköstä eilen kello 12.50.

Useat alueella liikkuneet kuulivat uhrin avunhuudot, mutta kun apu ehti paikalle, mitään ei ollut enää tehtävissä naisen pelastamiseksi.

Poliisi tutkii tapausta tappona.

Tampereen tappaja pakenee — Jo vuorokauden karkuteillä

Poliisi kaipaa lisää vihjeitä Hervannan henkirikoksesta

Tuoreimmat aiheesta

Rikos