Tämä yksinkertainen liike voi olla tärkein terveysteko kehollesi – ja se on kaikkien opeteltavissa
Tunnetko kummallisia kipuja selässä, kyljissä tai nilkoissa? Kokeile liikettä, joka helpottaa särkyjä ja parantaa liikuvuutta.
Men's Health kirjoittaa, että kyykky ja syväkyykky ovat tärkeitä liikkeitä kehollesi. Tämä yksinkertainen liikerata on ihmisille luontainen.
Kokeile kyykysssä istumista näin: laita jalat lantion levyiseen asentoon ja laskeudu suoraan alas istumaan jalkojen varaan selkä hyvässä ryhdissä. Pitkäjalkaiset voivat siirtää varpaitaan osoittamaan hiukan ulospäin, jotta ryhti ja tasapaino pysyvät liikeradan mukana paremmin. Syväkyykyssä ollaan syvällä kyykyssä, vain hiukan irti maasta.
– Kyykyssä istuminen on ihmiselle kaikkein luonnollisin liike. Se kehittää kaikkia lihaksia, joita tarvitset kyykkäykseen, kuten vatsaa, kylkiä, reisiä, nilkkoja, polvia, sanoo fysioterapeutti Roop Sihota.
Kokonaisvaltainen liike kannattaakin opetella viimeistään nyt.

Jos kyykkyyn pääseminen ei onnistu, se voi kertoa tästä
Joillakin ihmisillä liikerata voi aiheuttaa kipua, tai kyykyn riittävään syvyyteen on vaikea päästä. Sihota kertoo samalla, mitä kyykkyyn pääsemisen vaikeus kertoo kehostasi.
– Jos et voi kyykätä oikein, sinulla on todennäköisesti huonosti liikkuvat nivelet ja liian kireät lihakset.
Kyykkäämisen hankaluus voi kieliä myös polvien tai selän ongelmista. Syväkyykyssä ilmenevä kipu voi motivoida selvittämään sen takana piilevät syyt.
Pahempien kipujen syyt kannattaa tarkistuttaa lääkärillä tai fysioterapeutilla. Pitkän tauon jälkeen ilmenevää pientä kireyttä ei kannata säikähtää – ihmiset istuvat liikaa päivittäin, joten jos kehon huollosta ja liikkuvuudesta ei pidä huolta, keho väistämättä kangistuu.
Kyykyssä istuminen jo itsessään lisää liikkuvuutta, ja se on tärkeä hyvinvointiteko kaikkien keholle.
Lähde: Menshealth.com,
Uusimmat
-
09:58
Naisen hätäabortti estettiin oikeusministerin vaatimuksesta – sikiö oli jo eloton
-
09:46
Makutestissä kaupan riisipuurot – suosikki yllätti totaalisesti: "Halvallakin voi saada hyvää"
-
09:27
Henkilöauton peili osui, pyöräilijä sairaalaan Forssassa
-
09:15
NHL:n pelaajayhdistykseltä tunnustus Mikael Granlundille – Pittsburgh-luotsi mieltyi KalPan kasvattiin: "Hänessä on paljon potentiaalia"
-
09:13
Taloudellista väkivaltaa tunnistetaan yhä huonosti
-
09:01
Anne Kukkohovin on vaikea avautua vakavalle suhteelle: "En deittailisi itseäni"
-
08:58
Valkoisen talon neuvonantaja: Washington varma, että Pohjois-Korea toimittaa aseita Venäjälle – MTV seuraa sotaa
-
08:53
"Suurempi kuin Lontoon metroverkko" – Gazan tunneliverkostot ovat Hamasin hallitsema alamaailma
-
08:33
Ruotsalainen jääkiekkoväki järjestäytyy auttamaan halvaantunutta Sanni Hakalaa
-
08:33
Voiko terapiassa epäonnistua? Psykoterapeutti kertoo, milloin hoito menee pieleen
-
08:18
Miro Heiskanen paljastaa hätkähdyttävän tapansa – poikkeustapaus NHL-tähtien joukossa
-
08:15
"Rikoshyöty oli 2,2 miljoonaa euroa" – tällaista on rikollisen hyvä taide, jota voi hämmästellä suomalaismuseossa
-
07:32
Menopaussi ei ole "vanhojen ihmisten ongelma" – näin tunnistat oireet, jotka voivat alkaa jo nelikymppisenä
-
07:28
Suomalaisten tehoilta siivitti Floridan voittoon NHL:ssä – Patrik Laine sivussa
-
07:27
Teemu Selänteen pokka pettää uutuusdokumentissa – taustalla arka asia: "Mua hävetti"
-
07:13
Näyttelijä Ryan O’Neal on kuollut
-
07:12
Kokaviljelijä piinasi Miisa Nuorgamia hirveillä viesteillä – uhkaili pistävänsä palkkatappajat tämän lapsen perään
-
07:00
Luukku 9: Toimittaja tarjoutui leikkaamaan Frederikin hiukset – näin tähtiartisti reagoi
-
06:49
Israelin ulkoministeri: YK:n pääsihteeri asettui Hamasin puolelle – MTV seuraa sotaa
-
06:30
Pekka Saravo jakoi paljastuksen Rikard Grönborgin poikkeavasta tavasta – "Joku tykkää, joku ei"
-
Lataa lisää