Tämä pieni yksityiskohta tuo väriä miesten juhlalookiin: "Aika vapaata riistaa pukeutumisetiketissä"
Sidoste on vuonna 1945 perustettu tamperelainen sukkatehdas, jossa tapahtui hiljattain sukupolvenvaihdos. Sukkatehtailija uskoo, että sukat ovat vapaata riistaa pukeutumisetiketissä!
Sidosteen johdossa tehtiin muutama vuosi sitten sukupolvenvaihdos, kun Janne Tamminen aloitti perheyrityksen johdossa. Tamminen on sukkatehtailija neljännessä sukupolvessa ja on johtoon siirtymisensä jälkeen uudistanut perinteikästä yritystä. Joku ehkä muistaa Sidosteen sukanvartta koristaneen kondomimerkinkin.
– Hyvin nuoresta asti tuli sellainen fiilis, että mulla olisi jotain annettavaa tälle yritykselle, Tamminen pohtii.
Hän aloitti jo 14-vuotiaana ruohonjuuritasolta perheyrityksessä työskentelyn. Mielekkäimmäksi puuhaksi Tamminen nostaa varastotyön.
– Pakkaaminen ja lajitelmien teko oli sitä lempipuuhaa, Tamminen toteaa.
Tammisella on haaveet saada bisnes kasvamaan myös kansainvälisillä markkinoilla. Ensiksi täytyy kuitenkin saada kotimaan markkinat kuntoon ja verkkokauppa toimimaan tehokkaasti.
Kultakellosta kaikki lähti
Sidoste sai aikoinaan alkunsa pantatusta kultakellosta. Rahoilla ostettiin ensimmäiset koneet ja suuremmat investoinnit.
– Kyllä nämä ensimmäiset askeleet kunnioitusta herättävät, että sellainen riski otettiin silloin aikanaan, Tamminen toteaa.
Viiden jälkeen -ohjelmassa tutustuttiin tarkemmin alkuperäiseen panttaustodistukseen, jonka mukaan kultakellosta oli saatu 35 000 markkaa.
Voit katsoa kohtalokkaan kultakellon tarinan yllä olevalta videolta.
Kondomisukasta hitti
Tamminen on lähtenyt aktiivisesti uudistamaan perinteisen ja pitkän historian perheyrityksen imagoa niin, että Tamminen toi jopa kondomimerkin sukan varteen.
Se oli tietoinen riski, mutta se kannatti. Kondomimerkillä koristetut sukat ovat olleet verkkokaupan suosituin tuote.
– Ideoitiin, että se voisi olla käyttösukkana ja kovaa valuuttaa esimerkiksi festareilla, Tamminen toteaa.
Riskin ottaminen ei kauheasti Tammista jännittänyt.
– Mulla on sellainen tapa, että haluan ottaa hyviä ja hallittuja riskejä, Tamminen naurahtaa.
Takataskussa on jo valmiina syksylle mahdollisesti seuraavia yllättäviä suunnitelmia Sidoksella.
Sukilla ei voi enää tehdä etikettivirheitä
Sukkamuoti voi olla tänä päivänä aika räiskyvää. Virallisemmissakin tilaisuuksissa voi lahkeesta vilahtaa räikeänkin väriset sukat.
– Mielestäni sukat ovat aika vapaata riistaa pukeutumisetiketissä, Tamminen kuittaa.
Vielä muutama vuosi sitten kaikilla oli vain mustia ja valkoisia sukkia.
– Kyllä ihmiset haluavat väriä ja elämää maailmaan. Sukat on helppo tapa näyttää sitä, Tamminen kommentoi.
Tamminen itse kokeilee aina kaikki suunnitteilla olevat sukkamallit.
– Sukkien myyminen on huomattavasti helpompaa, silloin kun ne itse testannut, Tamminen sanoo.
Katso Sidosteen toimitusjohtajan Janne Tammisen juhlahaastattelu kokonaisuudessaan alta!
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää