Microsoftin Windows Phone -käyttöjärjestelmän heikosta suosiosta on puhuttu käytännössä niin kauan, kuin järjestelmä on ollut olemassa.
Vertailut Applen iOS- ja Googlen Android -järjestelmiin ovat paljastaneet, että Windows Phonella on vielä paljon kirittävää.
Teknologiasivusto BGR huomauttaa, että Microsoft pyrkii päättäväisesti hankkimaan sovelluskehittäjiä riveihinsä. Kehittäjille on tarjottu jopa 100 000 dollarin palkkioita sovellusten kehittämisestä Windows Phone -alustalle.
Operan mainontatiedot kertovat Microsoftin kannalta karua kieltään siitä, missä mennään. Operan mobiilimainosverkoston mukaan sen kautta saavutetaan kuukausittain 60 miljardia mainosten katselukertaa 425 miljoonalle käyttäjälle.
Ja tässä tulee se oleellinen luku: Windows Phonen osuus Operan kautta liikkuneista mainostuloista oli vain 0,35 prosenttia viime vuoden viimeisellä neljänneksellä.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Windows Phonen kautta tuli vähemmän mainostuloja kuin BlackBerryn (1,35%) tai jo kuopatun Symbianin (0,84%) kautta.
Samaan aikaan iOS-järjestelmän osuus mainostuloista oli 55,7 prosenttia ja Androidilla oli 31,73 prosentin osuus.
Ongelma on siis siinä, että ainakaan Opera-selainyhtiön lukujen mukaan Windows Phone ekosysteemissä ei liiku raha. BGR toteaa luvun paljastavan, miksi Microsoftilla on ollut vaikeuksia saada kehittäjien tukea taakseen.
Juttua täsmennetty 14.05, kyse on Opera-selainyhtiön tiedoista.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää