Näin talven kynnyksellä yksi käytännöllisimmistä kampauksista pipon suoristamiin kiharoihin kyllästyneelle on näyttävä lettikampaus. Tähdet ovat osoittaneet lettikokeiluillaan tänä syksynä, kuinka letit sopivat tilaisuuteen kuin tilaisuuteen ja toimivat parhaimmillaan koko asun kruununa.
Hiustyyliin kaipaa aika ajoin vaihtelua ja mikä olisikaan helpompi tapa hakea omaan lookiin persoonallista sävyä kuin helppo lettikampaus. Ota mallia tähtien leteistä ja opettele ajan kanssa palmikoimaan hiuksiisi mitä upeampia lettejä!
Letin ei tarvitse olla huoliteltu
Vaikka omat letitystaidot eivät olisi aivan parhaimmalla tolalla, ei kannata luopua hiusten letityksestä, sillä letit saavat tänä talvena olla rosoisen huolittelemattomia. Hieman epäonnistuneenkin letin saa pelastettua osaksi upeaa kampausta löysäämällä lettiä rohkeasti.
Perinteinen kalanruotoletti sopii arkeen ja juhlaan
Kalanruotolettejä on alkanut viime aikoina näkyä enenevissä määrin punaisilla matoilla ja tämä onkin oiva osoitus siitä, kuinka klassikkoletti sopii upeasti niin arkeen kuin juhlaankin. Katseet kääntävä kalanruoto näyttää myös pidempään upealta kuin aivan tavallinen letti. Jos suuntana on kiireisen illan päätteeksi juhlat, on kalanruotoletti mitä käytännöllisin vaihtoehto.













