Tämä joulun säästä tiedetään nyt – uusi kuukausiennuste julki

Pekka Pouta kertoo: Tältä näyttää uusi sään kuukausiennuste 2:33
Video: Pekka Pouta kertoo, millaista säätä on luvassa seuraavan kuukauden aikana

Uusi kuukausiennuste tuo kuivahkoa ja heikkotuulista talvisäätä, kertoo meteorologi Pekka Pouta. Valkea joulu on etelässä pienestä kiinni.

Suomen lähettyvillä pysyy pitkään korkeapaineen alue, mikä tuo mukanaan Etelä-Suomeen keskimääräistä kylmemmän ilman. 

Pekka Pouta kertoo, että Suomen itäpuolella on seuraavat viikot voimakas korkeapaineen alue, joka tuo hyvinkin kylmää ilmavirtausta mukanaan. 

– Kylmän ilman alue ulottuu kolme viikkoa Etelä-Suomea. Jos meillä yleensä joulukuussa Etelä-Suomessa keskilämpötila on lähellä nollaa, niin nyt lämpötilat ovat pakkasen puolella.

Näin ollen mahdolliset sateet tulevat lumena. Ennusteiden mukaan juuri ei kuitenkaan sada. 

Valkoinen joulu vaarassa?

Poudan mukaan lunta on tällä hetkellä niin vähän, että jos joulun alla tapahtuu muutoksia säässä, pääsee lumi helposti sulamaan.

Samaan aikaan kun etelässä sää on keskimääräistä kylmempää, se on Lapissa jopa 4–5 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Lapin lämpö johtuu runsaasta pilvisyydestä ja kosteudesta, jota Pohjanlahdelta virtaa Lappiin. 

Lue myös:

    Uusimmat