Anne Tuomi on hoitanut vanhuksia vajaat parikymmentä vuotta. Hän tekee työtä juuri heidän takiaan, huonoista resursseista ja arvostuksesta huolimatta. Vanhustenhoitaja toivoo, ettei joudu koskaan itse hoidettavan paikalle.
Kun Anne Tuomi oli pieni, hän halusi palomieheksi. Nyt hän "sammuttaa paloja" hieman muualla.
– Opiskelin lähihoitajaksi. Olen työskennellyt kymmenen vuotta vanhainkodissa, viisi vuotta kunnallisessa kotihoidossa ja nyt viimeisimmät vajaat kolme vuotta yksityisen puolen kotihoidossa, Anne kertoo.
Hän tietää hyvin, minkälaista suomalainen vanhustenhoito ja sen parissa työskenteleminen on.
– Välillä tuntuu, etten itse edes halua vanhaksi, enkä ainakaan vanhainkotiin. Parasta olisi, kun saisi kaatua saappaat jalassa, Anne miettii.
Kotihoito ei sovi jatkuvaa huolenpitoa vaativille
Annen mielestä kotona asuu paljon vanhuksia, jotka kuuluisivat oikeasti sairaalaan vuodehoitoon.
– Sairaaloissa tehdään paljon epäonnistuneita kotiutuksia. Joudumme usein palauttamaan potilaan takaisin jopa samana iltana.
– He kärsivät tietysti resurssipulasta, mutta sairaaloissa pitäisi ymmärtää, että heillä sentään on joku paikalla 24 tuntia vuorokaudessa – kotihoidossa tehdään korkeintaan 4–5 käyntiä päivässä saman asiakkaan luona, Anne kertoo.
– Juuri äskettäin jouduin soittamaan hälytyskeskukseen, kun eräs vanhus oli harhaillut ulkona niin, että huoltomiehen täytyi avata ovi pari kertaa. Emme me kotihoidossa voi ottaa kontollemme sitä, että joku lähtee harhailemaan: vanhus kuuluisi tällöin sairaalaan. Jos auttajia ei ole, eivät myöskään esimerkiksi vessakäynnit tai veden juonti onnistu.
