Tähtösten ratsastusretki sai dramaattisen käänteen

Aurinkorannan tähtöstet pääsivät toteuttamaan haaveitaan ratsastustilalla. Kaikkien ratsastustaidot eivät kuitenkaan vakuuttaneet.

Uusimassa Aurinkorannan tähtöset -ohjelman jaksossa tähtösten toiveet toteutuivat, kun he pääsivät vihdoin kipuamaan hevosten selkään.

– En ollut ratsastanut melkein kahdeksaan vuoteen, ja olin toivonut, että pääsisin ihan kunnolla ratsastamaan, Suvi Pitkänen kertoo.

– Kyllä se aluksi jännitti, varsinkin kun minulle annettiin espanjalaiseen tyyliin ratsastettu andalusianhevonen. Se oli kasvatettu vähän erityyliin kuin hevoset täällä Suomessa, mutta äkkiä siihen tottua, ja homma lähti siitä sitten luistamaan, hän kertoo.

Omien puheidensa perusteella kaikki tähtöset olivat konkareita hevosen selässä, mutta pian paljastui, että osan kohdalla puheet olivatkin vain puheita.

– Sannahan lesosi kauheasti, että hän osaa ratsastaa, ja me luulimme, että hän oikeasti osaa. Hyvin pian tuli kuitenkin selväksi, ettei hän osaa ratsastaa ollenkaan.

– Hänen suuret puheensa ratsastustaidoistaan olivat hyvin pitkälle potaskaa.

"En tiedä, miksi aina uskon hänen juttujaan"

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Sannan puheet olivat liioiteltuja.

 – En tiedä, miksi aina uskon hänen juttujaan, mutta luulin oikeasti, että hän osaa ratsastaa siitäkin huolimatta, että hän putosi aiemmin andalusialaisen hevosen selästä. Ajattelin, että kyllähän tuollaista sattuu, ja ihmiset putoavat hevosen selästä, Suvi kertoo.

– Sannan jutut alkoivat kyllä tulla tutuiksi, ja suhtauduin puheisiin tietyllä hälläväliä-asenteella. En vaivautunut miettimään asioita sen enempää, vaan aloin jo tottua siihen, että joukossa oli yksi kaikkitietävä, hän jatkaa.

Vahingoiltakaan ei ratsastusretkellä vältytty, kun Sannan ja Johannan ratsut ajautuivat liian lähelle toisiaan. Johannan kiukkuinen pikkuponi ei siitä ilahtunut, vaan potkaisi vieressä seissyttä Sannan hevosta. Samassa rytäkässä Johanna tippui poninsa selästä.  

– Sanna taisi pelästyä tilannetta aika paljon. Ymmärrän, että se oli jännä tilanne, mutta onneksi siinä ei käynyt mitään sen kummallisempaa. Sellaista sattuu ratsastaessa, Suvi toteaa.

– Johanna ratsasti hirveän hyvin, mutta hänen pieni poninsa oli vain vähän kiukkuinen, hän nauraa.  


Lue myös:

    Uusimmat