MTV Uutisten haastattelussa uusi arkkiatri Päivi Hietanen sanoo, että potilaan olisi aina tarvittaessa kohdattava toinen ihminen terveydenhuollossa.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb on myöntänyt arkkiatrin arvonimen lääketieteen ja kirurgian tohtori Päivi Hietaselle.
Arkkiatri on korkein lääkärille annettava arvonimi. Häneltä odotetaan yhtenäisyyden vaalimista sekä eettisten periaatteiden ja ihmisoikeuksien puolustamista.
Nimitys on elinikäinen ja ainoastaan yksi henkilö voi kerrallaan olla arkkiatri. Aiempi arkkiatri Risto Pelkonen kuoli viime vuonna.
MTV Uutisten haastattelussa uusi arkkiatri Päivi Hietanen sanoo, että potilaan olisi aina tarvittaessa kohdattava toinen ihminen terveydenhuollossa.
Digitaalisille palveluille on hänen mielestään paikkansa, mutta etäyhteydet eivät voi korvata kasvotusten kohtaamista.
– Minusta kohtaaminen on äärimmäisen tärkeätä. Kun puhutaan vaikeista asioista kuten tunteista, kuolemanpelosta tai on tullut loukatuksi. Itse olen kohdannut ihmisiä, jotka eivät ole hyväksikäytöstä puhuneet ennen kuin on tultu hyvin tutuiksi. Nämä tilanteet vaativat luottamusta ja jatkuvuutta hoitosuhteissa, Hietanen toteaa.
Myös uupuminen huolena
Luottamusta ja jatkuvuutta voi monissa hoitopaikoissa heikentää resurssipula ja sitä seuraavat kiire ja uupumus.
– Tutkimustiedon perusteella on selvinnyt, että jos työntekijä on uupunut, tulee enemmän hoitovirheitä ja työntekijä voi kyynistyä eikä jaksa kunnolla kohdata potilasta. Se on vakava asia, Hietanen sanoo.
