Englantilaisveljekset Matt ja Alex Fitzpatrick voittivat golfin PGA-kiertueen kauden ainoan parikilpailun Zurich Classicin sunnuntaina Yhdysvaltojen Louisianassa.
Voitto ei tullut helpolla. Fitzpatrickit menettivät kolmen lyönnin johtoasemansa takaysillä, mutta tähtipelaaja Matt nousi valokeilaan viimeisellä väylällä. Hän taituroi pallon bunkkerista alle puolen metrin päähän lipusta, mistä hänen nuorempi veljensä Alex sai upottaa helpon voittobirdien.
Voittotulos oli –31.
– Tämä merkitsee kaikkea. Olen sanaton. Tämä päivä oli taistelua, ja Alex oli uskomaton. En voisi olla ylpeämpi, 31-vuotias Matt Fitzpatrick tunnelmoi.
– Oli uskomattoman hienoa olla täällä hänen (Matt), äitini ja isäni kanssa. Teimme paljon töitä. En voi uskoa, että onnistuimme tässä, Alex totesi.
Voitto toi molemmille veljeksille reilun 1,3 miljoonan dollarin palkintosekin, mutta vielä tätäkin arvokkaampi oli Alexin saama PGA-kiertuekortti, joka ulottuu kauden 2028 loppuun saakka. Alex pääsee nyt myös major-turnaus PGA Championshipiin, joka käynnistyy 14. toukokuuta.
Alex Fitzpatrick, 27, on pelannut pääosin Euroopan-kiertueella, ja vaikka hän otti siellä hiljattain avausvoittonsa, hänen uransa on ollut tähän saakka huomattavasti vaatimattomampi kuin isoveljensä.
Veljesten voiton varmistaneen bunkkerilyönnin tehnyt Matt Fitzpatrick on major-voittaja (U.S. Open 2022) ja tällä hetkellä maailman kuumavireisin golfari. Hänen tulossuoransa viidestä viime PGA-kiertueen kisasta reilun kuukauden ajalta vetää hiljaiseksi: 2. sija, voitto, jaettu 18. sija, voitto ja voitto.
Viikko sitten hän kukisti viime vuosien golfvaltiaan uusintareiällä RBC Heritage -kisan voitosta.


