Espanjan toiseksi korkeimman tason jalkapallo-ottelussa Huescan ja Zaragozan välillä nähtiin sunnuntaina lähes käsittämätön tilanne, kun Zaragozan argentiinalainen maalivahti Esteban Andrada löi väkivaltaisesti vastustajan pelaajaa takaapäin kasvoihin.
Ottelun loppuhetkiä väritti skandaalimainen kaaos, jonka yhteydessä Andrada syyllistyi silmittömään tekoonsa. Maalivahti oli hetkeä aiemmin saanut toisen keltaisen kortin tönäistyään Huescan kapteenin Jorge Pulidon nurmen pintaan. Tällä kaudella jo kymmenen varoitusta kerännyt Andrada lähti tuomion jälkeen juoksemaan kohti vastustajan pelaajia ja täräytti Pulidoa kasvoihin.
Lyönti synnytti joukkokahakan, jossa osallisina oli myös vaihtopelaajia ja taustahenkilöitä molemmista joukkueista. Huescan maalivahti Dani Jimenez ja Zaragozan puolustaja Dani Tasende poistettiin niin ikään kentältä.
Zaragoza on tuominnut Andradan teon ja kertoo ryhtyvänsä toimenpiteisiin asian suhteen.
Huesca voitti ottelun 1–0. Kamppailussa oli mittavat panokset, sillä molemmat joukkueet taistelevat sarjassa putoamista vastaan. Suora putoaminen on luvassa neljälle viimeiselle joukkueelle. Huescalla on matkaa putoamisviivan paremmalle puolelle kaksi pistettä, Zaragozalla kolme.
Molemmilla joukkueilla on jäljellä vielä viisi ottelua. Suoraa nousua La Ligaan pitävät tällä hetkellä hallussaan Racing Santander ja Almeria.

