Tähän on tultu sääennustamisessa - katso hauska video

Sää on ollut tärkeä osa MTV3:n Uutisia ensimmäisistä lähetyksistä lähtien. Kolmen vuosikymmenen aikana sään ennustaminen ja säästä kertominen on kehittynyt huimasti uusien laitteiden myötä. Suurin mullistus uutisissa koettiin, kun meteorologit tulivat ruutuun 90-luvun alussa. Sitä ennen säätietojen kertominen kuului ankkureiden tehtäviin.

Sen jälkeen tekniikka on edennyt harppauksin.

– Ennusteet ovat parantuneet mutta myös esittämistekniikka on muuttunut. 90-luvun puolivälissä yhden animaation valmistaminen saattoi kestää koko päivän, nyt vastaavaa animaatiota voi ajaa ihan suorana, kertoo meteorologi Pekka Pouta.

Huipputekniikka ei kuitenkaan takaa, etteikö yllätyksiä sattuisi.

– Tärkeintä on se, että itse tietää, mitä tapahtuu. Kyllä sen tiedon sitten saa jollain tavalla pukellettua ulos, Pouta kertoo.

Virittäydy mukaan 30-vuotisjuhliin ja käy tutustumassa MTV3 Uutisten porukkaan!

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat