MTV3 Uutiset syntyi murroksen aikakauteen

"Tässä ne nyt tulevat, ensimmäiset Kymmenen uutiset. Hyvää iltaa!" Näillä uutisankkuri Kaj Lindénin sanoilla, 1.9.1981, sai virallisesti alkunsa MTV3 Uutiset. Lindén ja Pirkko Arstila ankkuroivat MTV3:n ensimmäisen uutislähetyksen - sen jälkeen kanavalta on tullut Kymmenen uutiset joka ilta.

Ennen kuin ensimmäiseen uutislähetykseen päästiin, oli MTV kamppaillut jo vuosia omien uutisten saamiseksi. Yleisradio ja monet poliittiset puolueet vastustivat MTV:n uutisia, koska kaupallisuuden pelättiin lisääntyvän myös uutisissa. Kansalaisten mielipide oli kuitenkin MTV:n puolella.

Yleisradion hallintoneuvosto teki MTV:n uutistoimintaa koskevan periaatepäätöksen 11.11.1980. Lähetysajoista ja korvauksista saatiin sovittua 13.3.1981 - samoihin aikoihin sovittiin myös Kymmenen uutiset -nimestä, joka on säilynyt näihin päiviin saakka.

Kevennykset ja muut lähetykset mukaan myöhemmin

Ensimmäinen uutislähetys 1. syyskuuta 1981 piti sisällään juttuja muun muassa hallituksen budjettiesityksestä, Imatran voiman ydinhankkeesta ja puolustusvoimien taisteluvenehankinnasta. Kevennystä ensimmäisessä lähetyksessä ei vielä ollut - ne tulivat lähetykseen pysyväksi elementiksi vasta seuraavana vuonna.

– Uutisten ajolistan eli uutislähetyksen juttujärjestyksen suunnittelee päivän uutistuottaja. Aiheet valitaan aamun uutiskokouksessa, jossa yhdessä uutispäällikön, uutissuunnittelun, ulkomaan- ja kotimaantoimituksen päälliköiden ja toimittajien kanssa valitaan kyseisenä päivänä toteutettavat aiheet, kertoo uutistuottaja Pertti Nyberg.

Uutistarjonta MTV3-kanavalla laajeni vuonna 1990, kun syyskuussa ohjelmistoon ilmestyi Seitsemän uutiset. Uutisia oli pohjustettu jo pari vuotta, sillä vuodesta 1988 kanavalla esitettiin ajankohtaisohjelmaa Seitsemän jälkeen.

Seitsemän uutiset rakennettiin studiohaastatteluin ja uutisosuuksin. Kyseessä oli massiivinen "news show", ei niinkään perinteinen uutislähetys. Vuonna 1993 Seitsemän uutiset koki muodonmuutoksensa normaaliksi uutislähetykseksi - hyvin pitkälti sellaiseksi, millaisena se nykyään tunnetaan.

MTV3 Uutiset valvoo ympäri vuorokauden

Pohjoismaiden ensimmäinen ajankohtaisohjelma Huomenta Suomi aloitti joulukuussa 1989. Lisäksi MTV3:n uutistoimitus on tehnyt lukuisia ajankohtaisohjelmia, kuten Sunnuntairaporttia ja 45 minuuttia -ohjelmaa.

MTV3 Uutiset avasi internetsivuston vuonna 1995 ja nykyään uutisia tuotetaan useisiin eri välineisiin ympäri vuorokauden. MTV3:n multimediatoimitus päivittää nettisivuja 24 tuntia vuorokaudessa, vuoden jokaisena päivänä. Lisäksi toimituksessa tehdään Radio Novan uutiset ja pidetään tekstikanavan uutissivut ajantasaisina.

MTV3 Uutiset juhlii 30-vuotista taivaltaan 1.9.2011

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat