Pääsiäisen koleus ja sateet väistyvät vähitellen. Viikonloppuna saatetaan päästä jo kymmeneen asteeseen.
Matalapaine on alkanut jo väistyä, ja aurinkoisempaa sekä lämpimämpää on luvassa.
MTV Uutisten meteorologi Jenna Salminen kertoo, että ensi yönä sateita saattaa vielä tulla niin veden, rännän kuin lumenkin muodossa, mutta tiistaista alkaen sää alkaa pikkuhiljaa muuttua.
Tiistaina lämpimintä on Itä-Suomessa.
– Iltapäivän aikana Itä-Suomeen on leviämässä kuivempaa ilmaa, ja auringon myötä voidaan päästä kymmenen asteen tuntumaan, Jenna Salminen kertoo.
Muualla maassa lämpötila vaihtelee tiistaina viiden asteen molemmin puolin. Lapissa saatetaan jäädä alle viiden asteen.
Tiistaista eteenpäin korkeapaine tuo poutaisempaa ja vähitellen selkeämpää säätä. Perjantaista alkaen lämpenee.
– Perjantaina korkeapaine on siirtymässä maan kaakkoispuolelle. Etelän ja lännen välinen tuuli kuljettaa meille lämpenevää ilmaa viikonloppua kohti. Yleisemmin mennään jo kymmenen asteen yläpuolelle, Salminen kertoo.
