HK:n tuotekehityskokki Tero Honkaniemi vinkkaa, miten pääsiäislampaasta saa loihdittua herkullisen mehukasta.
Kaipaatko jotain uutta pääsiäispöytään? Trenditietoiset kotikokit valmistavat tänä vuonna perinteisen pääsiäislammaspaistin sijaan nyhtölammasta eli pulled lambia. HK:n tuotekehityskokki Tero Honkaniemi neuvoo maustamaan nyhtölampaan samalla tavalla kuin lampaan yleensäkin.
– Valkosipuli ja rosmariini ovat lampaan kavereita, eli niillä pääsee jo hyvään alkuun. Rosmariinin kanssa tosin pitää olla vähän varovainen, ettei mene överiksi. Myös muut yrtit, kuten timjami ja minttu, sopivat lampaalle. Punaviiniä voi käyttää joko lihan marinointiin ennen kypsentämistä tai sitten kypsennysliemessä.
Nyhtölampaan raaka-aineeksi sopivat Honkaniemen mukaan hyvin lampaan paistiosat, joita muutenkin löytyy pääsiäisen alla hyvin kaupoista. Paahtopaistia ei sen sijaan kannata kokin mukaan tuhlata tähän reseptiin.
– Paahtopaisti ehkä on vähän turhan fiini tähän, ja ylikypsänä menettää paahtopaistin idean. Luullinen liha on aina parempi kuin luuton, sillä luu antaa lihaan ja liemeen makua. Ja liemihän kannattaa keittää lihan kypsentämisen jälkeen kokoon ja lisätä revityn lihan joukkoon.
Pitkällä kypsennysajalla mehukas lopputulos
Parhaimman ja mehukkaimman lopputuloksen nyhtölampaalle saa, kun malttaa kypsentää lihaa useita tunteja. Honkaniemen mukaan lampaan voi laittaa vaikka yön yli uuniin 85 asteeseen.
– Nopeampi versio syntyy 150 asteessa noin neljässä tunnissa . Kypsymistä voi myös nopeuttaa leikkaamalla lihan pienemmiksi paloiksi ennen kypsentämistä.
– Pääsiäispaistin kanssa perinteisesti tarjottava minttuhyytelö sopii myös valmiin nyhtölampaan kumppaniksi, Honkaniemi lisää.
Tällä Pulled Pork -ohjeella saat valmistettua myös nyhtölammasta:
Haluatko oppia lisää lihasta? Lue:
Petra Kiiski, petra.kiiski@mtv.fi
Uusimmat
-
15:54
Pelaajat rajusti SM-liigan tyrmäyspäätöstä vastaan – näin pettymystä kommentoidaan: "Ei oikein ymmärretä"
-
15:37
Esapekka Lapille pohjat testi-ek:lla – Kalle Rovanperällä ongelmia: "Toivottavasti saatiin kuntoon"
-
15:36
Lionel Messi jättää hyvästit
-
15:35
Nyt se on varmaa: Kim Cattrall näyttäytyy Sinkkuelämää-sarjan jatko-osan toisella kaudella!
-
15:19
Stoltenberg: On tullut aika ratifioida Ruotsin jäsenyys – matkustaa Turkkiin keskustelemaan jäsenyydestä
-
15:17
SM-liigalta kohupäätös, Petteri Sihvonen jyrähtää suhmuroinnista ja ajanpeluusta – "Pelkkää munkkilatinaa"
-
15:16
SAK on huolissaan hallitusneuvotteluissa esillä olleista leikkausaikeista: "Elinkeinoelämän hallitus, mitä suurimmassa määrin"
-
15:05
Hyundai-pomolta iso hatunnosto Esapekka Lapin suuntaan – suomalaiskuski on ottanut merkittävän roolin uudessa tallissaan
-
15:01
Nuorisojengit alkoivat tapella kesken ulkoilupäivän Eskilstunassa – useita sairaalaan, suuri poliisioperaatio käynnissä
-
14:52
Kolmekymppinen mies raiskasi 11-vuotiaan – kun mies yritti houkutella lasta uuteen tapaamiseen, puhelimen päässä olikin peitepoliisi
-
14:44
Jyrki Katainen aloittaa Nordealla yhteiskuntasuhdejohtajana
-
14:38
Sanna Marin saapui punaiselle matolle Moldovassa
-
14:31
Venäjä väittää torjuneensa Ukrainan joukkojen yrityksen hyökätä Belgorodin alueelle – MTV seuraa sotaa
-
14:27
Alepassa myydään nyt ruokaa yhden euron kilohintaan – tästä on kyse
-
14:26
Seuralegenda Jokerien toimitusjohtajaksi – tässä pelaajalista Mestis-kaudelle
-
14:19
Seksitreffeille karmea täyskäänne Vantaalla – osa epäillyistä alaikäisiä
-
14:03
Britney Spearsin pojat muuttavat isänsä Kevin Federlinen kanssa Hawaijille – poptähdelle järjestely sopii hyvin
-
13:52
Ihmisoikeusjärjestö: Iran teloittanut ennätysmäärän ihmisiä viime kuussa
-
13:41
Silminnäkijävideo: Hallintorakennus ilmiliekeissä Venäjän Belgorodissa
-
13:33
Uutta tietoa päättäjäislauantain säästä: Päivällä voidaan päästä juhlimaan poudalla
-
Lataa lisää