Suuri suolapulssi tuo sinileviä Suomenlahdelle

Käynnissä oleva Tanskan salmista puskeva suolaisen veden pulssi on hyväksi Itämeren kokonaisuudelle. Samalla se voi tuoda lisää sinileväesiintymiä Suomenlahdelle.

Suomen Ympäristökeskuksen johtavan tutkijan Kai Mybergin mukaan raskaampi suolainen vesi työntää hapetonta, fosforipitoista vettä edellään kohti Suomenlahtea.  

- Ison pulssin kohdalla vaikutukset voivat ulottua Suomenlahdelle asti. Vaikka suolapulssi pienentääkin hapettoman pohjan aluetta Itämerellä, Suomenlahdelle se ei ole hyvä asia. Myös Suomenlahden pystysuuntainen sekoittuminen vähenee, Myberg sanoo.  

Ison suolapulssin eteneminen Gotlannin edustalle kestää noin kuusi kuukautta. Niinpä mahdolliset vaikutukset Suomenlahden levätilanteeseen eivät välttämättä ehdi vielä ensi kesälle.  

Nyt käynnissä olevan suolapulssin koko ja voima määrittyvät viime kädessä Pohjanmerellä vallitsevista tuulista. Tähän mennessä Itämerelle on tullut noin 200 kuutiokilometriä erittäin suolaista vettä.  

- Myös takaisinvirtaus on mahdollista, mutta nyt tuulet näyttäisivät jatkuvan otollisina pulssille jopa kymmenen päivän päähän, Myberg kertoo.  

Lue myös:

    Uusimmat