Toyotan Sami Pajari sijoittui kolmanneksi Kanariansaarten MM-rallissa. Palkintosija on hänelle jo neljäs peräkkäinen tällä kaudella. Osakilpailun voitti Sebastien Ogier. Toyota hallitsi kisaa ylivoimaisesti ja otti neloisvoiton.
Kilpailupäivään saatiin rutkasti draamaa, kun toisena ollut Oliver Solberg sortui ajovirheeseen ja täräytti kaiteeseen. Ruotsalainen joutui keskeyttämään viimeistä edellisellä erikoiskokeella. Hän oli vain parin sekunnin päässä kisaa johtaneesta Ogierista.
Solbergin epäonni nosti Elfyn Evansin toiseksi ja Pajarin kolmanneksi ennen kisan päättänyttä Power Stagea.
Päätöspätkällä ei enää nähty käänteitä. Nopein oli Evans, toisena Katsuta, kolmantena Ogier ja neljäntenä Pajari.
Sami Pajari nousi MM-sarjan kokonaistilanteessa kolmanneksi. Kärkipaikkaa pitää Evans.
Näet MM-sarjan kokonaistilanteen tästä linkistä.
MM-ralli 2026: MM-pisteet ja tulokset
MM-sarja jatkuu Portugalissa 7. toukokuuta.
