Todennäköisyys suureen metsäpaloon Suomessa on varsin pieni, arvioi tutkija Ilkka Vanha-Majamaa Metsäntutkimuslaitoksesta.
Vanha-Majamaan mukaan ison metsäpalon syntyminen edellyttäisi muun muassa pitkää kuivaa jaksoa ja riittävästi tuulta. Suomen metsät ovat varsinkin Etelä-Suomessa niin hajanaisia, että suurta paloa ei herkästi synny.
Palon leviäminen Venäjältä Suomeen on ainakin teoriassa mahdollista. Suomen suurista metsäpaloista moni on kuitenkin ollut Länsi-Suomessa, kuten Isojoella, Limingassa, Kalajoella ja Tammelassa. Kyse voi olla Vanha-Majamaan mukaan osin siitä, että Länsi-Suomessa on enemmän kuivia männikkökankaita kuin idässä, jossa on enemmän kuusivaltaista metsää.
- Alueellisia eroja on, Vanha-Majamaa sanoo.
Tutkija huomauttaa, että salama sytyttää metsäpaloista Suomessa noin 14 prosenttia ja esimerkiksi Välimeren maissa noin 3 prosenttia. On siis lähinnä ihmisestä kiinni, missä metsäpaloja syttyy.
Vanha-Majamaan mukaan syttymisen jälkeisistä olosuhteista ja sammutustoimista riippuu, miten laaja-alainen metsäpalosta tulee.
(MTV3 - STT)
