Järvenpäässä asuva opettaja Auli Leivonen kertoo MTV Uutisille nähneensä, miten huoltoyhtiön työntekijä hänen mukaansa ajoi kaksi lokinpoikasta katolta alas. Huoltoyhtiön mukaan heidän työntekijänsä ei ole aiheuttanut lokinpoikasten kuolemaa.
Opettaja Auli Leivonen asuu Järvenpään keskustassa kuudennessa kerroksessa kerrostalossa, jota vastapäätä on viisikerroksinen kerrostalo.
Sen katolla pesii usein kesäisin lokkeja.
Leivonen on seurannut tänä kesänä kolmen lokinpoikasen elämää ikkunastaan ja parvekkeeltaan käsin.
Leivonen huomasi torstaina 23. heinäkuuta katolla huoltoyhtiön työntekijän ja pelästyi, ettei tämä vain häiritse poikasia.
– Siinä oli iso lokkiparvi varoittelemassa miestä, joka ei niistä välittänyt. Mies käveli katolla ja lähestyi sen reunaa. Katon reunan takaa tuli esille lokinpoikanen. Mies käveli lähemmäs poikasta, ja lokinpoikanen hyppäsi pelästyksissään reunan yli, koska sillä ei ollut enää muuta reittiä, Leivonen kertoo MTV Uutisille.
Leivosen mukaan poikanen tippui asfalttiin ja jäi kitumaan. Leivonen riensi katsomaan poikasta, joka oli vielä hengissä, mutta kuoli nopeasti sen jälkeen.


