Euroopan keskuspankki on julkistanut ehdotukset uusista euroseteleistä.
Kymmenen finalistin joukossa on suomalaisen Ville Tietäväisen ehdotus. Hänen suunnittelemansa setelisarja kertoo visuaalisen tarinan Euroopan joista, jotka alkavat vuoripuroina ja sulautuvat lopuksi mereen.
Vuonna 1970 syntynyt Tietäväinen on graafinen suunnittelija, kuvittaja ja sarjakuvataiteilija.
Kilpailuun haki yli 1 200 graafista suunnittelijaa, joista 25 valittiin laatimaan ehdotus setelien ulkoasuksi. Jatkoon päässeet valitsi riippumaton tuomaristo.
Euroopan keskuspankki (EKP) julkaisi tänään uuden eurosetelisarjan ulkoasusta jatkoon valitut kilpailutyöt ja avasi koko Euroopan kattavan kyselyn yleisön mielipiteiden keräämiseksi.
Ehdotukset pohjautuvat kahteen teemaan, ”Eurooppalainen kulttuuri” ja ”Joet ja linnut”, sekä niitä kuvaaviin valittuihin aiheisiin.
EKP laati suunnittelukilpailuun setelien ulkoasua koskevat suuntaviivat, mutta ehdotukset ovat kokonaan kunkin suunnittelijan oman taiteellisen tulkinnan varassa. EKP ei ota vastuuta siitä, mitä valittuihin luonnoksiin on sisällytetty tai jätetty pois, eikä myöskään siitä, että esitellyt yksityiskohdat toteutuisivat lopullisissa seteleissä juuri kuvatulla tavalla.


