USA 1987. Ohjaus: Peter George. Käsikirjoitus: Jon Ayre. Kuvaus: Rolf Kesterman. Leikkaus: Craig A. Colton. Tuotanto: Robert Tinnell. Pääosissa: Barry Brenner, Gail Neely, Michael Sonye, Dawn Wildsmith, Tom Shell, Dawn Ellison, Bobbie Breese. Kesto: 90 min.
Sadistinen action-sarjakuva käännettynä liikkuviksi kuviksi edustaa huonointa elokuvaa moneen vuoteen. Surffailevat natsit on ostettu Suomeen tietysti puhtaassa camp-mielessä, mutta elokuvan huonous ei valitettavasti jaksa naurattaa samalla lailla kuin Bad Taste, Toxic Avenger ym. huonon maun helmet. Totaalinen floppi Mortal Kombat 2, oli suoraviivainen fantasiapeli, jossa ei edes yritetty rakentaa paukkeen takaa minkäänlaista draaman kaarta. Surf natseissa teurastamiseen on koetettu liimata kiinni lapsellinen tarinarunko ja viesti, että väkivaltaan tulee vastata väkivallalla.
Niin sanottu tarina kertoo varastelevan, kiduttavan ja ihmisiä tappavan natsijengin elämästä. Futuristisesti pukeutuvat uusnatsit kutsuvat itseään esikuviensa nimillä: Adolf, Eva ja Mengele. Väkivallasta potkua saava porukka kylvää tuhoa ja vihaa huvikseen. Elokuvassa ei oikein ole muuta ideaa kuin väkivalta, jota kuvataan ja ihannoidaan teknomusiikin jyskeen tahdissa. Kun koukkukäsinatsi teurastaa mustan nuorukaisen, pojan äiti päättää kostaa lapsensa kuoleman kovemman kautta: surf natsit saavat luvan kuolla kranaattien ja jämerien aseiden avulla. Päät ja jäsenet irtoilevat ja veri roiskuaa tolkuttoman pitkässä, hidastuskuvin kerrotussa loppukohtauksessa. Kuolemasta täytyy maksaa kuolemalla, siksi surf natsienkin täytyy siis kuolla.|
Vuorosanoja elokuvassa on marginaalisen vähän. Tärkeintä siinä on väkivalta itsessään. Miksi natsit sitten surffailevat? Siksi, että elokuva on näppärästi saatu sijoitettua Kalifornian rannikolle. Tarinan kannalta lainelautailulla ei ole vähääkään merkitystä, vaikka muutamaan väliin onkin saatu ängettyä ihan taidolla kuvattuja surffauskohtauksia.
Elokuvan kauheus kääntyy uuvuttavaksi tylsyydeksi. Vaikka kuinka pinnistin, en onnistunut löytämään elokuvasta ainoatakaan camp-vitsiä, jolle olisin voinut edes hymähtää. Tappelu ja tappaminen olisi pitänyt lyödä paljon rankemman käden kautta läskiksi, jotta se huvittaisi. Se mikä ehkä toimii camp-sarjakuvana, ei välttämättä toimi elokuvana. Surf natsit yltää omalla listallani huonoimpien elokuvien top ten -listalle, mikä tietysti saattaa toimia myös erinomaisena suosituksena monille campin ystäville.
Teksti: Minna Karila