Supernanny Suomi -jaksossa perhe saa suoraa suoraa palautetta Pia Penttalalta: "Isku vasten kasvoja"

Pia Penttala kertoo Supernanny Suomi -perheelle näkemästään 1:25
Miten Pia Penttala kuvailee tilannetta vanhemmille? Katso esimakua jaksosta!

Suomalaisten perheiden sankari, Supernanny Pia Penttala palaa opastamaan perheitä uuteen parempaan arkeen.

Uudella Supernanny Suomi -tuotantokaudella tutustumme kahdeksaan perheeseen, joissa vanhemmuus on jäänyt ruuhkavuosien jalkoihin ja sujuva arki kaukaiseksi haaveeksi.

Avausjaksossa 1- ja 2-vuotiaat tahtotytöt Helmi ja Hilma pyörittävät Juutisen perheen tahtipuikkoja. Varsinkin isän kiltteyttä lapset käyttävät aivan surutta hyväkseen.

– Helmi on aika uhmaikäinen lapsi. Uhmaa äitiä ja isiä vähän kaikessa. Hilma ottaa sitten oppia tietenkin isosiskoltaan. Sitten meillä on tavallaan kaksi uhmaikäistä perheessä samaan aikaan, äiti kertoo. 

– Raivokohtauksia, huutoa, kiukkua, lattialla makaamiseksihan se menee lapsilla, isä kuvailee. 

Perhe kutsui Supernanny Pia Penttalan apuun. Ensimmäiseksi Penttala tarkkaili perheen arkea. 

– Niin paljon, kun olen lasten kanssa töitä tehnyt, niin kyllä minua aina hämmästyttää se, kuinka hyvin juuri nämä 2-3-vuotiaat pystyy käyttämään sitä valtaa. Tänään on monta kertaa nähty, kuinka isä hyvittelee, pakittelee, tarjoilee miljoonia eri vaihtoehtoja, jotta lapsi toimisi. Vaikka oikeesti pitäisi vaan sanoa, että nyt tehdään näin ja piste, hän kuvailee jaksossa. 

– En ole koskaan nähnyt aikuista miestä, joka on niin pienen tossun alla, Penttala sanoo.

Penttalan mukaan näihin asioihin tulee puuttua nopeasti. 

– Suoraa palautetta tuli kyllä, varsinkin Henkalle, äiti-Emmi sanoo. 

– Isku vasten kasvoja, isä-Henry komppaa.

Supernanny Suomi keskiviikkona klo 21 MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla! Uusi kausi alkaa! Seuraava jakso nähdään ennakkoon MTV Katsomossa.

Lue myös:

    Uusimmat