Mainos

Suositussa lelussa voi piillä ikävä yllätys – tämä kirahvi löytyy monen suomalaisenkin kotoa

Vanhemmat ovat kauhuissaan löydöksestä, jonka he ovat tehneet suositun klassikkolelun sisältä. Niiden sisältä on nimittäin löydetty hometta.  

Vanhemmat ovat kertoneet suomalaisvauvojenkin keskuudessa suosittujen Sophie the Giraffe -lelujen sisältävän hometta. Yksi asiasta raportoineista on hammaslääkärinä työskentelevä Dana Chianese, joka kertoo noin kuukausi sitten puhdistaneensa lastensa suosimaa lelukirahvia, kun hän yhtäkkiä huomasi lelun sisältä tulevan ilman haisevan mullalle. Äiti ei jättänyt asiaa sikseen, vaan päätti selvittää, mistä haju oikein oli peräisin.

Sophie the Giraffe -purulelua on valmistettu jo vuodesta 1961 lähtien. Lelua valmistetaan Ranskan Alpeilla käsityönä, ja yhden lelun valmistaminen kestää noin kolme kuukautta. 

– Uteliaana päätin leikata Sophien auki ja löysin sen sisältä elämää. Vauvani suosikkipurulelun sisällä oli haisevaa ja ällöttävää hometta, äiti kertoo.

Chianesen mukaan hän on puhdistanut lelun ohjeiden mukaan säännöllisesti kuumalla vedellä ja saippualla, eikä hän tästä syystä voinut uskoa löydöstään todeksi. Äidin mukaan ajatus siitä, että hän on antanut lastensa pureskella homeista lelua, satuttaa häntä edelleen.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– En aio enää koskaan ostaa yhtään purulelua enkä suosittele niitä potilaillenikaan, Chianese kertoo.

Koko sisus täynnä mustaa hometta

Lelun homeongelma tuli ilmi todenteolla, kun eräs äiti kirjoitti What to Expect -keskustelupalstalle lukeneensa lelukirahvin pitkien jalkojen vaarallisuudesta. Estääkseen lapsensa tukehtumisen, nimimerkillä march0515 kirjoittava äiti kertoo leikanneensa lelun jalat lyhemmiksi, jolloin sisältä paljastui vieläkin ikävämpi yllätys – hometta. 

Myös Amazon-verkkokaupasta asiakas Stephanie Opera on tehnyt lelusta samanlaisen havainnon. Antamassaan arvostelussa nainen varoittaa lelun sisään pääsevän kosteuden aiheuttavan ikäviä seurauksia. 

– Meillä on ollut omamme kaksi vuotta, ja sen koko sisäpuoli oli päällystynyt mustalla homeella, nainen kirjoittaa arvostelussa.  

Lelu kannattaa puhdistaa kerran viikossa

Newyorkilaisen tohtori Lyuba Konopasekin mukaan homeelle altistumisesta ei tulisi olla liian huolissaan, ellei lapsi kärsi immuunijärjestelmän häiriöstä. Jos lapsella on homeallergia, se voi oireilla yskänä ja silmien kutinana.

Ainoa tapa estää homeen muodostuminen lelujen sisälle on puhdistaa ja kuivata ne huolellisesti.

Jos lelua käytetään päivittäin, se olisi hyvä puhdistaa vähintään kerran viikossa. Kannattaa myös varmistaa, ettei lelu seiso vedessä tai kosteassa paikassa pitkiä aikoja puhdistuskertojen välissä. 

Tarkennus 17.1. klo 8.37:Maahantuoja itse suosittelee puhdistamaan kirahvilelun tarvittaessa puhtaalla, kostealla rievulla. Lelua ei tule upottaa veteen. Kirahvilelu on luonnonkumia, ei muovia.

Klo 15.07: Puhdistamiseen ei saa käyttää desinfiointiainetta. Maahantuojan mukaan desinfiointiaineen käyttö tuhoaa luonnonkumisen lelun ja liottaa siitä ruokaperäiset myrkyttömät (muovittomat) värit pois.

***

0:39

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.