Suosikkinäyttelijä loukkasi olkapäänsä liukastuttuaan – vaikeuttaa seuraavaa roolityötä

Emma Stone on loukannut olkapäänsä kaaduttuaan.

Yhdysvaltalaista näyttelijää Emma Stonea on kohdannut ikävä vastoinkäyminen naisen liukastuttua kotonaan ja loukattuaan olkapäänsä. Tiedossa ei kuitenkaan ole tapahtuiko onnettomuus Lontoon asunnossa, jossa 30-vuotias tähti asuu väliaikaisesti valmistellessaan uutta elokuvaansa.

Liukastuminen tapahtui pian sen jälkeen, kun Stonen oli julkistettu näyttelevän pahaa Cruella de Viliä Disneyn uudessa live action-versiossa elokuvasta 101 Dalmatialaista. Lääkäri on nyt määrännyt Stonelle jopa kahden kuukauden sairausloman, mikä vaikeuttaa harmillisesti myös naisen tulevaa roolityötä.

Alun perin Stonen kerrottiin pudonneen ystävänsä hartioilta ollessaan seuraamassa Spice Girls -yhtyeen konserttia, mutta nämä huhut osoittautuivat perättömiksi. Spice Girlsien Emma Bunton, 43, jakoi Instagramissa kuvan itsestään ja Stonesta konserttia seuraamassa kesäkuun 13 päivänä.

– Kun Emma tapasi Emman, Bunton kirjoitti valokuvien alle ja lisäsi hashtagin ”#2become1” viitaten yhtyeen vuoden 1996 hittikappaleeseen.

Stone näytteli musikaalielokuvassa La La Land vuonna 2016 ja sai elokuvasta parhaan naispääosan Oscarin sekä Golden Globe -palkinnon.

Lue myös:

    Uusimmat