Paleface on yksi suomiräpin suurimmista pioneereista, joka vie nyt tietämystään skenestä eteenpäin uudella räppärin käsikirjallaan Kolmetoista kertaa kovempi.
Kotimainen räppi on kulkenut pitkän matkan kuriositeetista kansansuosioon. Suomiräppärit ovat nyt arvostettuja taiteilijoita, jotka saavat kulttuuripalkintoja ja juhlivat valtaeliitin kanssa Linnan juhlissa. Suomiräp on jättänyt pysyvän jälkensä suomalaiseen kulttuuriin ja luo edelleen uusia kerroksia suomalaisuuden kokemukseen.
Näin toteaa Paleface, oikealta nimeltään Karri Miettinen, uuden kirjansa Kolmetoista kertaa kovempi johdantokappaleessa. Suomiräp todella on tällä hetkellä musiikkigenre, joka dominoi suomalaisia soittolistoja ja soi kaduilla usean ohikulkijan luureissa.
Paleface on yksi tunnetuimmista genren edustajista ja on toiminut yhtenä suomiräpin pioneereista jo lähes parikymmentä vuotta kestäneen uransa ajan. Nyt mies haluaa tarjota piinkovan asiantuntemuksensa aiheesta kaikille aiheesta kiinnostuneille: tuleville räppäreille, jo sitä tekeville sekä kaikille, joita suomen kieli, suomiräp ja sen ulottuvuudet kiinnostavat.
Viisisatasivuisen opuksen työstäminen oli pari vuotta kestänyt prosessi, jonka Paleface toteutti yhdessä kirjailija Esa Salmisen kanssa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun suomalaisesta kirjallisuudesta löytyy näin laaja teos, joka käsittelee laaja-alaisesti kaikkia mahdollisia suomiräpin osa-alueita.
– Tämä on kaikille ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita suomen kielestä, tästä ajasta, haluavat tietää mitä suomiräp on ja minkä takia se dominoi hittilistoja. Kaikki tietää nyt, että suomiräppärit ovat suurimpia julkkiksia ja se on ottanut mielettömän ison osan suomalaisessa kulttuurielämässä.
Kun kaikki alkoi, ei kotimaisia esikuvia juuri ollut
Kirjaan on haastateltu 70 ihmistä, jotka ovat suomiräpin kanssa aktiivisesti tekemisissä, saavat siitä elantonsa, ovat sen ammattilaisia. Määrä on huima, sillä Palefacen aloitellessa uraansa lähes kaksikymmentä vuotta sitten suomiräp oli outoa ja sen edustajia ihmeteltiin suuresti.
Palefacen saadessa ensimmäistä kertaa kosketuksen räppiin ala-asteikäisenä, ei suomiräpistä ollut silloin vielä tietoakaan. Vuoden 1986 tienoilla Paleface sai käsiinsä Beastie Boysin esikoisalbumin License to Ill, joka räjäytti nuoren pojan tajunnan.
– Olin ollut englanninkielisessä leikkikoulussa, niin mä ymmärsin, mitä ne sanoo. Mietin heti, että shit, mikä tää juttu on.
LUE MYÖS: Legendaarisen Wu-Tang Clanin jäsen kertoo yhtyeen synnystä MTV Uutisille: "Emme tajunneet, minkä kanssa olimme tekemisissä"
Ensimmäiset versensä Paleface kynäili pian tämän jälkeen, kymmenenvuotiaana. Tämä ei ollut ihme, sillä Paleface on ollut kiinnostunut suomenkielestä sekä englannista jo varhaisesta nuoruudestaan asti. Tiensä kynästä paperille löysivät niin runot, sanaleikit sekä sanamuunnokset. Polku oli alusta asti luonteva lyyrisesti lahjakkaalle nuorelle.
Vaikka Paleface tunnetaan nykyään nimenomaan ikonisena suomiräppärinä, teki hän kuitenkin ensimmäisen läpimurtonsa englanniksi. Kansainvälistä läpimurtoa yritettiin toden teolla, ja kiertueet 2000-luvun alussa veivät niin Englantiin, Saksaan kuin Yhdysvaltoihinkin.
Vaikka kiertuille lopulta päädyttiin, ei Paleface olisi osannut kuvitellakaan uraansa aloitellessaan saavansa intohimostaan jonain päivänä ammatin. Paleface kertoo rustanneensa veroilmoitukseen ammatikseen "räp-artisti" ensimmäisen kerran vuonna 2000, jolla oli yllättävä seuraus.
– Verottaja soitti takaisin ja kysyi, että mikä tämä homma on. Nyt kaikki tietää, Paleface nauraa viitaten suomiräpin räjähtäneeseen suosioon.
Matkalla pahvilaatikon valtiaaksi
Vuonna 1995 Helsingin Mechelininkadulla ovensa avasi legendaarinen The Funkiest -levykauppa, jonka unohtumaton aikakausi on jäänyt monen musiikkidiggarin mieleen pysyvästi. Paleface muistelee, kuinka levykaupassa hyllyt notkuivat räppiä Yhdysvalloista. Suomalaiselle räpille sen sijaan oli varattu vain yksi pahvilaatikko.
– Me haluttiin Elastisen kanssa olla sen pahvilaatikon kingejä, Paleface nauraa.
1990-luvun lopussa asiat alkoivat jäsentyä uudella tavalla, ja suomiräp otti vihdoin toden teolla tuulta siipiensä alle. Kehitykseen vaikutti erityisesti tilanne lännessä meren toisella puolella: Ruotsissa ruotsinkielinen hip hop teki todellisen läpimurtonsa, ja Suomessa seurattiin hetken ajan perässä.
Se hetki ei kestänyt kuitenkaan kauan. Levy-yhtiön tuntuivat kyllästyvän räppäreihin ja suomiräp käytännössä ajettiin alas. Ennen 2010-luvun vaihdetta suomiräpin kehitys tuntui peruuttavan askeleen taaksepäin.
– Suomiräp oli semmoisessa aallonpohjassa, jotkut ajattelivat, että se on mennyt ohi nyt, että se oli ohimenevä ilmiö. Mutta sitten se kasvoikin uudestaan, Paleface muistelee.
Genren menestys alkoi kasvaa jälleen pikkuhiljaa, päätyen lopulta tilanteeseen, missä se on tänä päivänä. Esimerkiksi: JVG on yksi Suomen suosituimmista yhtyeistä, Cheek on luonut itsestään jopa myyttisen hahmon teostensa sekä uransa näyttävän lopetuksen myötä, Pyhimys kahmi vuoden 2019 Emma-gaalassa kuusi palkintoa. Palefacen mukaan suomiräp kasvoi isommaksi, kuin mitä se on koskaan aikaisemmin ollut.
"Turpaan tuli kyllä silleen, että lätisi"
Kun suomiräppiä todella alettiin aikoinaan työstää, oli edessä myös muitakin ongelmia, kuin menestyvien, läpimurron tehneiden esikuvien puute. Muun muassa arvostettu suomiräppäri Tomi Solonen on puhunut siitä, kuinka uran alkuvaiheissa sai juosta uhkailijoitaan karkuun ja myös tappouhkauksia on tullut.
Paleface yhtyy kokemuksiin. Varhaisilla suomiräppäreillä ei todellakaan ollut helppoa ja elämä oli kaukana glamourista.
– Mun yhtä kaveria puukotettiin 1990-luvulla sen takia, että me oltiin hiphoppareita. Ja turpaan tuli kyllä silleen, että lätisi.
LUE MYÖS: Tomi Solonen on raivannut tiensä suomiräppäreiden eliittiin ja istunut vankilassa – eikä matka ole ollut helppo: ”Häviää se piirre, että hävettäisi enää mikään”
Joidenkin oli vaikeaa hyväksyä suomiräppäreitä sen takia, että rap ja hip hop ovat lähtökohtaisesti rasismin vastaista musiikkia, ja jonka todelliset pioneerit Yhdysvalloissa ovat käytännössä olleet afroamerikkalaisia. Olivat räpätyt aiheet mitä tahansa, säilyi asiassa taustalla tietty yhteiskunnallinen pohjavire, joka kuumensi tunteita.
– Uudisraivaajan rooli ei ole mikään ruusuinen. Kyllä me saatiin tuta se homma.
Alkujaan suomiräp on Palefacen mukaan ollut kuitenkin paljon enemmän valkoihoisten miesräppärien skene, kuin missään muualla. Nyt suomiräp elää kuitenkin uutta, monivivahteisempaa aikakauttaan, jossa tietään huipulle raivaavat niin uussuomalaiset, entistä useammat naiset sekä monia erilaisia vähemmistöjä edustavat.
Palefacen mukaan musiikki peilaa yhteiskunnassa tapahtuvia muutoksia. Muusikko nostaa myös esille kaksi asiaa, joihin hänen mukaansa suomiräp on merkittävästi vaikuttanut suomalaisessa yhteiskunnassa.
– Yksi on se, että Suomessa on tyypillisesti pitänyt pitää kynttilää vakan alla. Täällä on täytynyt olla hirveän vaatimaton, eikä suomalaiseen kulttuuriin ole kuulunut mikään henkselien paukuttaminen.
Moni pystyy varmasti yhtymään Palefacen näkemykseen siitä, että suomalaiselle luonteenomaista on usein vähätellä itseään, eikä omista saavutuksistaan saa ylpeillä. Tämä ei kuitenkaan istu lainkaan räpkulttuuriin, johon kuuluu yhtenä olennaisimpana osana ajatus siitä, että on itse kaikista paras riimien sylkijä.
LUE MYÖS: Erikoishaastattelu: Legendaarinen Bomfunk MC's tekee paluun – Raymond Ebanks kertoo miksi palaa keikkalavoille: "Näytetään nyt, kun lapseni aina ihmettelee mitä isä tekee"
– Luulen, että se on ollut ihan terveellinen asia suomalaisille ymmärtää semmoinen pieni, kevyt oman egon pönkittäminen.
Toinen tärkeä asia Palefacen mukaan on yksi uudemman suomalaisen räpaallon ilmiöistä: miehet, jotka puhuvat tunteistaan. Tästä ylistettyjä esimerkkejä ovat muun muassa Paperi T sekä Pyhimys.
– Tämä on perinteisesti semmoisen tosi toksisen mieskulttuurin maa, jossa miehet ei itke lähtökohtaisesti tai puhu tunteistaan. Niin katsopas nyt, mitä suomiräpissä on tapahtunut viime vuosina. Juuri se, että voikin puhua omista tunteistaan, sillä on ollut tosi iso merkitys suomalaiselle kulttuurille.
Yhteiskunta muuttuu ja musiikki sen mukana
Vaikka suomiräp on tällä hetkellä kuumaakin kuumempaa musiikkia, alkoi menestyksen pohjatyö jo kolmekymmentä vuotta sitten. Suomiräpin muutamassa ensimmäisessä aallossa on ollut mukana useita nykyäänkin tunnettuja suomalaisia, joiden räppitaustat ovat ehkä hieman vaietumpia kuin toiset.
Tällaisia henkilöitä ovat muun muassa toimittaja-juontajat Henkka Hyppönen sekä Arman Alizad, jotka räppäsivät aikoinaan ahkerasti. Alizad muun muassa tunnettiin 1980-luvun räppipiireissä artistinimellä Eazy-A. Lisäksi Aller Median toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä on puolestaan kunnostautunut aikoinaan graffitimaalauksen suomenmestarina.
– Monet toimijat yhteiskunnassa vaikuttavilla paikoilla ovat hip hopissa marinoituneita tyyppejä. Ja nyt me ei enää olla se pahvilaatikko Funkiestissa, vaan tilanne on nyt kääntynyt toisinpäin, että se koko muu levykauppa voisi olla täynnä suomiräppiä ja pahvilaatikollinen jenkkiräppiä, Paleface analysoi.
Paleface tunnetaan musiikkinsa lisäksi siitä, että hän ottaa alinomaa vahvasti ja pelkäämättä kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Painavampia teemoja käsittelevät kappaleet ovat nousseet usein myös suurimmiksi hiteiksi, kuten pian kymmenvuotisjuhlaansa viettävä Helsinki-Shangri-La ja Emme suostu pelkäämään sekä Talonomistaja.
Räppäri on erittäin vahvasti sitä mieltä, että suomiräpillä pystyy edelleen vaikuttamaan asioihin, monilla tavoilla.
– Mun räppääminen on vienyt mut tosi mielenkiintoisiin paikkoihin yhteiskunnassa. Mulle uskomatonta on se, että monet mun lyriikat on päätyneet koulukirjoihin. Se on aika upeaa. Monet akateemikot ovat tehneet mun teksteistä tai osittain mun biiseistä jotain akateemisia lopputöitä. Sehän on mielettömän vahva tapa, millä se vaikuttaa.
LUE MYÖS: Yhdysvaltalaiset räpin suurlegendat tekivät yllättävän kunnianosoituksen Suomen maailmanmestaruudelle: "Juhlikaa sitä!"
Palefacen mukaan suomiräpillä on kuitenkin varaa tuulettaa arvojaan ja olla avoimempi erilaisuuden hyväksymiselle. Räppäri nostaa esille esimerkiksi kirjaakin varten haastattelemansa artistin nimeltä Ville Valoton, joka on Lontoossa asuva trap-räppäri ja transnainen.
Lisäksi Paleface tuomaroi tänä vuonna freestylerapin suomenmestaruuskisoja ja törmäsi siellä erittäin mielenkiintoiseen artistiin. Lavalle nousi tuolloin nuori mies, artistinimenään Höpöhöpö Keiju, meikattuna ja glitterin kera. Setissään Höpöhöpö Keiju freestailasi vuorotellen omalla ja kädessään olleen käsinuken äänellä.
– Sekin vaatii kyllä ballseja tämmöisessä kulttuurissa, missä mitään erilaisuutta ei oikeastaan näy kovinkaan paljon. Erityisesti freestylen viitekehyksessä, jossa mikä tahansa, joka erottaa sut muista, on huono juttu, mistä toinen voi disauttaa heti.
– Mutta toihan tarkoittaa vaan, että on koko ajan enemmän ihmisiä, jotka haastaa näitä suomiräpin konventioita enemmän, ja sitten meidän vanhojen partojen pitää vielä omalla tavalla yrittää tehdä tilaa sille erilaisuudelle tässä skenessä, sillä hip hop on tavallaan pienoisyhteiskunta.