Suomi maailman ykkösmaa kestävän kehityksen maavertailussa

Suomi on noussut ensimmäistä kertaa kärkeen kestävän kehityksen maavertailussa, kertoo YK:n ja Bertelsmann-säätiön julkaisema vuotuinen raportti.

Vertailun kakkosena on Ruotsi ja kolmantena Tanska. Norja oli seitsemäs ja Islanti 29:s. Vertailussa arvioidaan, miten valtiot toteuttavat globaalia kestävän kehityksen toimintaohjelmaa ja siihen kuuluvia kestävän kehityksen tavoitteita.

Globaalisti viime vuosi oli kestävän kehityksen kannalta erittäin vaikea koronaviruspandemian vuoksi. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2015 kehitys kääntyi huonompaan suuntaan.

–  Kestävän kehityksen alamäki selittyy lisääntyneellä köyhyydellä ja kasvaneella työttömyydellä,  jotka tilastoinnin viiveistä johtuen ovat todennäköisesti vielä huomattavasti pahempia kuin tässä on arvioitu, kiteytti raportin koostamista johtanut professori Jeffrey Sachs tiedotteessa.

Raportissa huomautettiin myös, että vaikka Suomi ja muut pohjoismaat menestyivät vertailussa hyvin, edes ne eivät voi olla varmoja siitä, että saavuttavat kestävälle kehitykselle asetetut tavoitteet vuoteen 2030 mennessä.

Rikkaat maat ottivat velkaa, köyhät eivät rahaa saaneet

Raportin mukaan rikkaat maat ovat selvinneet pandemiasta ottamalla lisää velkaa, mikä osaltaan tulee myös nopeuttamaan niiden toipumista. Köyhät maat, joiden luottokelpoisuus on huono, eivät ole suuressa mitassa näin voineet tehdä.

Raportti penääkin nopeita vero- ja rahapoliittisia uudistuksia sekä köyhien maiden velkojen helpottamista, jotta niiden kehitys ei taantuisi pysyvästi pandemian vuoksi.

–  Jos kansainvälinen yhteisö ottaa oppia tästä pandemiasta, olemme tulevaisuudessa paremmin valmistautuneita vastaamaan ja toipumaan muista vaarallisista uhista, raportissa sanotaan.

Alueellisesti kestävän kehityksen tavoitteissa eniten on menty eteenpäin Itä- ja Etelä-Aasiassa. Raportin mukaan eniten edistystä on tapahtunut Bangladeshissa, Norsunluurannikolla ja Afganistanissa, mutta toisaalta myös näiden maiden lähtötaso on ollut hyvin matala.

Eniten takapakkia on tullut Venezuelassa, Tuvalussa ja Brasiliassa.

Juttua päivitetty klo 9.28

Lue myös:

    Uusimmat