Suomen yleisurheilun uusin sensaatio nousi ryminällä kansan tietoisuuteen – merkittävän tasonnoston taustalla pieneltä kuulostava muutos

20-vuotias Taika Koilahti on noussut ryminällä Suomen yleisurheilun sensaatioksi. Hän hyppäsi viime viikonloppuna Jämsässä kaikkien aikojen neljänneksi kovimman suomalaistuloksen 6,64. Sillä heltiää maailman tämän kauden listalla jaettu 33. sija. Koilahti summasi MTV Urheilulle kuluvaa kautta ja ajatuksiaan tulevasta.

Koilahden tulostaso on parantunut merkittävästi viime vuosina. Hän on parantanut joka kausi ennätystään ja Jämsässä hypätty tulos jää vain kahdeksan senttiä yleisurheilun Dohan MM-rajasta. Koilahti oli ponnistanut aiemmalla kierroksella peräti 1,7 metrin vastatuulessa 6,56. Viime kauden ja tämän kauden välinen tulosparannus on ollut Koilahden paras tähän mennessä. 

– Kevään harjoituskausi meni todella hyvin. Olen tiennyt, että olen hyvässä kunnossa ja ennätykset ovat olleet tämän kauden tavoitteena. Tietysti se oli pieni yllätys, että alkukaudesta on mennyt näin hyvin, Koilahti sanoo. 

Erityisen harppauksen Koilahti teki Jämsän kilpailussa, jossa hän kiilasi 21 sentin päähän Ringa Ropon vuonna 1990 tehdystä Suomen ennätyksestä. Hyppäämiseen tehtiin merkittävä muutos juuri Jämsän kisan alla. 

– Olen aiemmin hypännyt 16 askeleen vauhdilla, mutta nyt hyppäsin 18 askeleella. Siinä on aika iso ero, kun pääsee juoksurytmiin paljon paremmin ja pääsee juoksemaan korkeammalla, joka on tärkeää pituushypyssä. Se toimi ensimmäisellä kerralla. Emme olleet aivan varmoja siitä, että toimiiko se, kun en ollut koskaan aiemmin tehnyt hyppyjä siitä vauhdista, Koilahti kertoo.

Koilahti ponnisti kesäkuun alkupuolella tasoihin Johanna Halkoahon kaikkien aikojen kakkostulokseen 6,79. Tuolloin myötätuulta oli kuitenkin liikaa. Suomalaiselle seuraava steppi olisi Dohan MM-rajan rikkominen Tampereen MotoGP -kisassa. Hän ei kuitenkaan ota paineita sen suhteen.

– Jos olosuhteet ovat suotuisia, niin lähden tietenkin hakemaan omaa ennätystäni. MM-raja tulee jos tulee. Menen vain tekemään hyviä suorituksia, Koilahti toteaa.

Seuraavat iso kilpailu Koilahdelle on Ruotsin Gävlessä käytävät yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kilpailut. Tavoitteena Koilahdella on finaalipaikka ja parempi sijoitus kuin alle 20-vuotiaiden kisoissa vuonna 2017. Hän oli tuolloin kahdeksas. Koilahti ei suostu sen tarkemmin avaamaan, mitä hakee Gävlestä, mutta paljastaa, että tavoitteet ovat kovat.

"Naisten pituushyppy nostaa omaa asemaansa"

Koilahdesta on tullut suomalaisen pituushypyn keulakuva. Lajissa on eletty viime vuosina hiljaiseloa, mutta Koilahti on tuonut uutta säpinää pituuspaikalle.

– Se on ollut tavoitteena. Se on kivaa, että naisten pituushyppy nostaa omaa asemaansa. Siellä tulee hyviä tuloksia ja on hyviä nuoria hyppääjiä, Koilahti sanoo.

Haastajaa Koilahdelle ei toistaiseksi ole löytynyt, mutta hän nostaa esiin kolme kertaa peräkkäin ikäluokkansa Suomen mestaruuden voittaneen Nea Lennon. Lento hyppäsi Jämsässä alle 17-vuotiaissa myötätuulituloksen 6,26. Paras hyväksytty hyppy oli 6,21. Se on tulos, joka on tämän kauden maailman parasta kärkeä alle 18-vuotiaissa. 

Dohan MM-kilpailut eivät ole vielä olleet sen kummemmin Koilahden mielessä, mutta hän uskoo, että muutoksia omassa harjoittelussa täytyy tehdä, mikäli kisapaikka napsahtaa.

– Siitä pitäisi erikseen keskustella valmentajan kanssa. Ei olla siitä nyt sen kummemmin puhuttu, koska siihen on niin pitkä aika, eikä haluta ottaa paineita. Minulla on selkeät suunnitelmat kesän loppuun asti, mutta niitä muutetaan, jos pääsen kisoihin, Koilahti kertoo.

Koilahti oli itse nuorempana pikajuoksija, mutta hyppäsi aika ajoin myös pituutta. Hän sanoo nauttivansa enemmän pituushypystä.

– Juoksu on vain juoksua minun mielestäni. Pituus on paljon kivempaa ja näimme valmentajan kanssa, että siinä voisi kehittyä paljon paremmin. Siihen panostaminen on ollut erittäin hyvä päätös, Koilahti päättää.

Lue myös:

    Uusimmat