Suomen ja Venäjän kulttuuriyhteistyötä edistävä seura aikoo myydä suurimman osan taidekokoelmastaan
Suomi-Venäjä -seura kertoo joutuneensa talousvaikeuksiin ja aikoo nyt kattaa kulujaan taideteosten myyntituloilla.
Järjestön tiloihin on kertynyt vuosien varrella runsaasti taideteoksia, joista osa kuvaa Suomen ja Venäjän välisen kulttuuriyhteistyön historiaa.
Talousahdingon taustalla on tilanne, jossa valtion tuki toiminnalle on vähentynyt yli 40 prosentilla.
Suomi-Venäjä -seuran toiminnanjohtaja Niina Sinkko kertoo, että pysähtyy usein ihailemaan taideteoksia työpäivän aikana.
– On oikeastaan aika paljon sellaista taidetta, mikä mielestäni miellyttää nykysisustajan silmää, Sinkko sanoo.
Huutokauppa on arvioinut, että sen kautta myynnissä olevien kolmen maalauksen arvo on jotakin 3–250 tuhannen euron väliltä.
Katso yllä olevalta videolta koko Niina Sinkon haastattelu.
Uusimmat
-
12:45
Jukka Jalonen tyrmäsi Suomessa usein esitetyn väitteen: "Se ei todellakaan ihan oikeasti ratkaise mitään"
-
12:41
Helle saapuu! Tuore kuukausiennuste voi saada hymyn huulille
-
12:40
MTV seuraa Leijonien kannalta jättimäistä MM-taistoa: Lyökö Itävalta nyt Suomen ahtaalle?
-
12:39
Miten Trumpin ja Bidenin Israel-politiikka heilauttaa äänestäjiä? Suora Ex on Next -vaaliväittely kello 14
-
12:35
7-vuotias poika kateissa Turussa – oletko nähnyt häntä?
-
12:31
Vornasta hiillostettiin baari-illan tapahtumista – näin kertoi käytöksestään
-
12:29
Suomalaispakki ei jatka Jussi Tapolan alaisuudessa – uusi seura löytyi nopeasti
-
12:14
Kortiton kuski kaahasi hävytöntä vauhtia Helsingissä – "Moottoripyöräpoliisilla oli täysi työ tavoittaa"
-
12:08
Suomalaisfanin pöyhkeä ilmoitus käänsi päitä Prahassa – näin Leijonien kinkkinen tilanne näkyi MM-areenalla
-
12:06
Vampyyripäiväkirjat-tähti joutui onnettomuuteen: "Edessä on pitkä toipuminen"
-
11:57
Näin Vornanen kertoi ampumavälikohtauksesta: "En häpeä"
-
11:35
Hallitus antoi esityksen käännytyslaista – näin se muuttaisi itärajan tilannetta
-
11:28
Olli Jokinen ja Petteri Sihvonen täysin eri mieltä Leijonien avainkysymyksestä – "Se on ihan varma"
-
11:26
Skandaalinkäryinen tilanne Italian ympäriajossa: Ajajat uhkaavat boikotilla
-
11:25
Ekonomisti: Uudisasuntojen kysyntä tulee muuttumaan – "Silloin meillä on kova kisa"
-
11:14
Löytyykö pihaltasi? Yleinen "rikkaruoho" onkin superherkku: "Nyt on juuri paras hetki"
-
11:06
10-vuotias lapsi jäi auton alle Espoossa
-
11:00
Katy Perry kyynelehti tv-ohjelmassa
-
10:58
Leijonien on pysäytettävä MM-turnauksen vaarallisin pelaaja – "Suomelle iso ongelma"
-
10:58
Viiltävä huomio läksytyksestä Jesse Puljujärvelle: Jukka Jalonen "paljasti itsensä"
-
Lataa lisää