Suomen halvin ladattava hybridi on tässä! Hinta alkaa kakkosella – rattiin pääsee vielä tämän vuoden aikana
Uudistunut Renault Captur on 29 390 euron hinnallaan Suomen halvin ladattava hybridi.
Renaultin uusi Captur saapuu tarjolle myös ladattavana hybridinä. Mallinimeä E-Tech Plug-in Hybrid kantavan töpselimallin ennakkomyynti käynnistyy perjantaina 4. syyskuuta.
Kompaktien katumaasturien sarjaan sujahtavalla Capturilla pääsee sähköllä noin 50 kilometriä yhdellä latauksella. Valmistajan mukaan kaupunkioloissa päästään yli 60 kilometriin.
Hybridejä ja sähköautoja varten suunnitellulle CMF-B-alustalle rakentuvassa Capturissa ajoakku on sijoitettu takapenkin alle siten, ettei matkustajien tiloista ole tarvinnut valmistajan mukaan tinkiä.
CO2-päästöt 33 g/km
Polttomoottorina töpseli-Capturissa on 1,6-litrainen bensa. Kaksi sähkömoottoria tuovat lisätehoa, ja hevosvoimia uutuudesta löytyy 158. Yhdistetty kulutus on 1,5 litraa satasella, ja ilmoitetut hiilidioksidipäästöt 33 grammaa kilometrillä.
Ladattava Captur ei juuri eroa polttomoottorimalleista ulkoisesti, sillä erona on ainoastaan oikeassa kyljessä oleva latauspistokkeen luukku. Polttoaineluukku on samalla siirtynyt vasemmalle.
Ensimmäiset asiakkaat saavat autonsa valmistajan mukaan vielä tämän vuoden aikana.
Captur kilpailee samoista ostajista muun muassa Nissan Juken, ja Peugeot 2008:n kanssa.
Lähde: Renault
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää