Tänään on kulunut 30 vuotta Suomen ensimmäisestä kouluampumisesta. Sampsa Simpanen kuvaili Raumanmeren koulusurmaa ja sen jälkeisiä tapahtumia MTV Uutisille perjantaina julkaistussa uutisessa.
Äkillisten väkivallantekojen jälkeen monella on suuri tarve jakaa kokemuksia ja eritellä tapahtunutta sekä omia tunteitaan toisten kanssa. Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien jälkihoitohankkeissa tähän tarpeeseen pyrittiin vastaamaan muun muassa järjestämällä psykologista kriisiapua, joka oli avointa kaikille yhteisön jäsenille.
Raumanmeren kouluampumisen kokeneesta Simpasesta sen sijaan tuntui tragedian jälkeen, että jälkihoito oli olematonta. Kellään ei ollut välineitä tapahtuneen trauman purkamiseksi ja asian käsittelemiseksi.
Lue myös: Sampsan vieressä istunut koulupoika otti kesken aamunavauksen pistoolin repustaan ja ampui kaksi koulukaveriaan – Suomen ensimmäinen kouluampuminen on seurannut miestä 30 vuotta
– Nykyään ajatellaan tällaisten traumaattisten kriisien hoidosta vähän eri tavalla kuin siihen aikaan, sanoo Helsingin yliopiston nuorisopsykiatrian professori Mauri Marttunen.
Hän on tutkinut aiemmin Jokelan ja Kauhajoen kouluampumisia opiskelijoiden oireilun sekä toipumisen näkökulmasta osana THL:n tutkimusryhmää. Kyseisten selvitysten sekä kansainvälisen tutkimusten perusteella näyttää siltä, että noin kaksi kolmasosaa kouluampumisen kokeneista pärjää ilman mitään erityistä ulkopuolista apua eli omin voimavaroin ja läheisten avulla.
Viimein kolmannes taas reagoi eri tavalla ja tarvitsee erityyppisiä tukitoimenpiteitä. Heistäkin valtaosa toipuu kokemastaan kohtuullisen hyvin.
Nykyäänkin ampumatapahtumaa voidaan käydä läpi ryhmän kanssa
Simpanen kertoi MTV Uutisille hämmentävästä kokemuksesta, jossa hänet ja hänen luokkatoverinsa pistettiin käymään ampuminen uudestaan läpi. Käytössä oli lavastettu luokkahuone sekä ampujaa ja uhreja esittävät näyttelijät.
– Sokkivaiheessa kaikkein tärkein asia on, että ihminen saa konkreettista turvallisuutta ja suojaa sekä kokee, että auttajat hallitsevat tilanteen. Tuskin nykyään ajateltaisiin sokkivaiheessa tilanteen uudelleen näyttelemistä. En osaa arvioida, mitä sillä on haettu, Marttunen kertoo.
Kouluampumistapahtumaa voidaan nykypäivänäkin käydä läpi yhdessä kriisin kokeneen ryhmän kanssa. Tämä tapahtuu kuitenkin vasta sokkivaiheen jälkeen ja yksilöllisesti jokaisen ihmisen oman mielen ehdoilla.
Tällaisessa käsittelytavassa on tärkeää luoda turvallinen ilmapiiri. Lisäksi tarjotaan mahdollisuus muuttaa ajatukset tasapainoisemmiksi sekä ulkoista todellisuutta vastaaviksi.
Seuraaavissa kouluampumistapauksissa luokkia ei ole hajotettu
Keväällä Simpasen luokka päätettiin hajottaa. 2000-luvun suomalaisissa kouluampumistapauksissa luokkia ei ole hajotettu, vaan on pikemminkin ajateltu, että luokkayhteisö pystyy tukemaan jäseniään.
– Sosiologisen tutkimustiedon perusteella lähiyhteisöjen tuki on äkillisen massaväkivaltatapauksen kokeneille tärkeää, ja usein etenkin alkuvaiheessa merkittävimmäksi muodostuvat juuri pienet vertaisyhteisöt, joissa kaikki ovat kokeneet saman tapahtuman, selittää Turun yliopiston tutkijatohtori Johanna Nurmi.
Hänen väitöstutkimuksensa käsitteli Jokelan ja Kauhajoen koulusurmia yhteisöjen näkökulmasta. Esimerkiksi Jokelassa monet nuoret kokivat, että yhteisön ulkopuoliset eivät voi ymmärtää heidän kokemuksiaan. Toisaalta myös vertaisyhteisöissä koetaan väkivaltatapausten jälkeen usein ristiriitoja muun muassa eteenpäin siirtymisessä ja toipumisen tahdissa.
– Jokelassa nuorille oli tärkeää saada tilaisuuksia käsitellä tapahtunutta vapaasti omissa nuorten yhteisöissään sekä tuttujen aikuisten kanssa. Osa sen sijaan vierasti psykologien vetämiä virallisempia keskusteluja, etenkin jos niihin osallistuminen koettiin pakolliseksi, Nurmi kertoo.