Suomen ennätys oli vuosia "varattu" Kristiina Mäkelälle, sitten sen veikin joku muu – aikoo hypätä vielä pidemmälle kuin Senni Salminen

Kristiina Mäkelän nimi ja Heli Koivulan vanha kolmiloikan Suomen ennätys kulkivat käsi kädessä ties kuinka monta vuotta. Sitten tuli Senni Salminen ja vei SE:n Mäkelän nenän edestä.

14,39. Tuo lukema nousi Kristiina Mäkelää ympäröineessä keskustelussa jatkuvasti esiin. Vuosien yrityksen jälkeen Mäkelä hyppäsi juhannuksena Kuortaneella 14,41. Sillä tuli tärkein, eli matkalippu Tokioon, mutta kaikkien vuosien jälkeen se ei ollutkaan Suomen ennätys.

Senni Salmisen potentiaali on tiedetty jo useamman vuoden, mutta kesällä hän nousi räjähdysmäisesti esiin: ensin 14,51 ja sitten voimassa oleviksi SE-lukemiksi 14,63. Voisi ajatella, että Mäkelä olisi lannistunut tai häntä kismittäisi.

– Mitenkäs muuten siihen voi suhtautua, kuin olla toisen puolesta onnellinen. Se on kova teko, mutta silti uskon, että pystyn vieläkin hyppäämään Suomen ennätyksen, Mäkelä paalutti keskiviikkona Tokiossa.

Mäkelä siis uskoo, että oman ennätyksen parantaminen yli 20 sentillä on mahdollista, ja toivoo tietenkin, että se tapahtuu Tokiossa.

– Se on otettava silloin, kun kroppa on siinä vireessä, ja tännehän se on täysin viritetty. Toivottavasti ei vielä karsinnassa tule, mieluummin otan finaalissa sitten, Mäkelä sanoo iloisena.

Kolmiloikan karsinta hypätään Tokiossa perjantaina ja finaali sunnuntaina. Molemmat suomalaishyppääjät aikovat olla mukana molemmissa. Karsintaraja ei ole vielä tiedossa, mutta Mäkelä luottaa siihen, että perushyppy riittää. Nimenomaan yksikössä, sillä hän ei halua kuluttaa energiavarojaan karsinnassa.

– Totta kai kaikki fokus on pelkästään karsinnassa, kun siihen menen. Täytyy yrittää päästä karsinnasta mahdollisimman helpolla, totta kai fokus pitää olla sataprosenttinen ja hypyn pitää onnistua. Se, että en yritä kerätä mitään jäätävää tsemppiä tai ennätyshyppyä, vaan tähtään hyvään perussuoritukseen. Sitten kun sen saa pöytään, niin vähillä energioilla nopeasti palautumaan ja finaaliin, tällä kaudella tasaisesti yli 14,20:n loikkinut Mäkelä sanoo.

– Jos vertaa viiden vuoden takaiseen, niin (Rion) olympiakarsinta oli silloin minun pääkilpailuni, siihen pistettiin kaikki paukut. Nyt menen rennolla ja hyvällä otteella karsintaan. Pääkilpailu on finaali, sinne on jätetty parhaat paukut. 

Juttu jatkuu videon alla. 

Haastattelussa kolmiloikkaaja Senni Salminen 5:59
Suomen ennätyksen rikkonut Senni Salminen kertoi kesäkuussa MTV Urheilulle tavoitteistaan olympialaisiin ja tuleviin kausiin. 

Mäkelän mukaan varastossa on vielä paljon. Kuortaneen ennätyshypyssä ei jälkitarkastelun perusteella onnistunut kuin ensimmäinen loikka, niin sanottu kinkka, ja kun hän saa kaksi jälkimmäistä hyppyä tasapainoon, senttejä tulee lisää.

Ja mitä Salmiseen tulee, Mäkelä on iloinen, että kotimaassa on monien "yksinäisten" vuosien jälkeen kunnon kamppailupari.

– Olisin voinut ottaa Sennin muutamaa vuotta aiemmin messiin. Olen verrannut meidän aitajuoksijoihin, kyllä se vie kaikkia eteenpäin, kun pääsee kovaan skabailuun. Se on mahtavaa, että tilanne on jo nyt tämä ja varsinkin tuleviin vuosiin. Tämä tulee vielä poikimaan paljon hyvää.

Minkälaiset mahdollisuudet suomalaisilla yleisurheilijoilla on pärjätä Tokion olympialaisissa? C Moren asiantuntija Mika Järvinen vastaa 12:59
Millaiset menestysmahdollisuudet suomalaisilla yleisurheilijoilla on Tokion olympialaisissa? Asiantuntija Mika Järvinen vastaa.

Lue myös:

    Uusimmat