Suomen yleisurheilutähti Senni Salminen, 25, kertoi avoimesti seksuaalisesta suuntautumisestaan – "Se on aina painanut takaraivossa"

Haastattelussa kolmiloikkaaja Senni Salminen 5:59
Kolmiloikkaaja Senni Salminen kertoi ajatuksiaan omasta urastaan.

Senni Salminen, 25, on noussut raketin lailla Suomen isoksi yleisurheilutähdeksi. Kolmiloikkaaja Salminen on parantanut Suomen ennätystä jo kahteen eri otteeseen. Huippusuoritusten takaa paljastuu myös yksi iso henkinen helpotus.

Salminen hautoi pitkään isoa salaisuutta sisällään. Hän ei uskaltanut kertoa seksuaalisesta suuntautumisestaan muun muassa nykyiselle valmentajalleen Matti Monoselle, pitkän linjan seiväshyppääjälle.

Lopulta syksyllä 2019 Salminen paljasti valmentajalleen salaisuutensa. Hän kertoi Monoselle olevansa homoseksuaali. Reaktio oli hänelle suuri helpotus.

– Matti ei olisi voinut ottaa sitä paremmin. Lesbouteni ei ollut hänelle mikään juttu, Salminen sanoi Ilta-Sanomien haastattelussa.

Salminen toi asian myös sosiaalisen median kautta julki.

– Olen kokenut, että olen halunnut puhua asiasta. Se on ollut aina jonkinnäköinen… ei nyt ahdistava, mutta asia, mikä painaa takaraivossa, Salminen miettii MTV Urheilulle.

– Tuon julkituominen on auttanut varmasti – ainakin jollain tapaa, Salminen jatkaa.

Salminen on nyt yksi Suomen yleisurheilun suurimmista olympiatoivoista. Salminen on tällä hetkellä naisten kolmiloikan maailmantilastossa kuudentena. Kaiken lisäksi Salminen myöntää, etteivät hänen alkukesän ennätyshyppynsä ole olleet vielä täydellisiä.

Tätä kautta hän ei pelkää puhua potentiaalisesta mitalista Tokion kesän olympialaisissa.

– Sinne mennään nauttimaan, mutta en aio kumarrella kellekään. Mahdollisuudet ja ovet ovat auki mihin vain. Tarkoitus on mennä tekemään kovaa tulosta, Salminen sanoo päättäväisenä.

Pääkuvan videolla lisää Senni Salmisen ajatuksia. Alla olevalla videolla Senni Salminen Viiden jälkeen ohjelmassa. 

Erikoishaastattelussa kolmiloikkaaja Senni Salminen 15:26

Lue myös:

    Uusimmat