MTV Urheilun yleisurheiluasiantuntija Mika Järvinen sanoo, että Tokion kesäolympialaisten kolmiloikkafinaalissa voidaan nähdä kaksikin suomalaisnaista.
LUE MYÖS: Senni Salminen nousi aivan yhtäkkiä Suomen kirkkaaksi yleisurheilutähdeksi – nyt hän lataa herkullisen väläyttelyn
Senni Salminen on parannellut kolmiloikan Suomen ennätystä kahteen otteeseen kesäkuussa. Salminen loikki tuoreimman ennätystuloksen 14,63 yleisurheilun joukkueiden EM-kilpailuissa Romaniassa. Kristiina Mäkelä rikkoi oman ennätyksensä ja olympiarajan reilua viikkoa myöhemmin. Mäkelän uusi ennätys kirjataan lukemin 14,41. Järvinen uskoo suomalaisten mahdollisuuksiin olympialaisissa.
– On hyvin mahdollista, että Tokion finaalissa nähdään kaksi suomalaista ja jompikumpi niin sanotulla finaalikierroksella eli kahdeksan parhaan joukossa. Nyt kun siellä on kaksi potentiaalista yrittäjää, niin toinen todennäköisesti onnistuu, Järvinen toteaa.
– Tällä hetkellä se näyttää todennäköisemmältä, että Senni Salminen on parempi heistä. Taas pitää muistaa, että vaikka olisit kuinka hyvässä kunnossa, niin pitää kolmella hypyllä onnistua päästäkseen finaaliin, Järvinen jatkaa.
LUE MYÖS: Suomen yleisurheilutähti Senni Salminen, 25, kertoi avoimesti seksuaalisesta suuntautumisestaan – "Se on aina painanut takaraivossa"
Salmisen tulos riittää peräti tämän kauden maailmantilaston kuudenteen tilaan. Mäkelä on omalla suorituksellaan listan 15:s. Naisten pika-aidoissa nähtiin suomalaisilta kovaa tulosparannusta, kun kilpailu koveni. Järvinen sanoo sen olevan mahdollista, että sama olisi voinut vaikuttaa Mäkelän suorituksiin.

