Suomeen uusi miljonääri: "En aio tästä juuri kenellekään huudella"
Suomeen saatiin viikonloppuna uusi miljonääri, kun lauantain Lotto-arvonta toi eräälle onnekkaalle viiden miljoonan euron potin.
Arvonnassa löytyi vain yksi seitsemän oikein -rivi, joka osui turkulaiselle nettipelaajalle.
Voittaja saa pottinsa kolmen viikon karenssiajan jälkeen.
Veikkaus kertoo MTV Uutisille tavoittaneensa tuoreen miljonäärin puhelimitse kertomaan voittotunnelmistaan.
– Vaimon kanssa on tästä asiasta juteltu ja kävelty ympyrää, potin voittanut turkulaismies kertoi Veikkauksen MTV:lle lähettämässä viestissä.
Työt jatkuvat normaalisti
Voittaja kertoi aikovansa mennä tänään maanantaina normaalisti töihin.
– Töihin ajetaan aamulla enkä aio tästä juuri kenellekään huudella. Mahtava juttuhan tämä on! voittaja iloitsi Veikkaukselle.
Mies aikoo pohtia rauhassa, mihin hän voittorahojaan käyttää.
– Pitää ensin hengitellä ja rauhoittua tämän asian kanssa. Tällaisesta rahastahan on varmasti iloa monelle sukupolvelle, kun sitä järkevästi käyttää.
Veikkauksen mukaan kyseessä on kuluvan vuoden toiseksi suurin Lotto-voitto.
Tämän vuoden suurin potti osui Päijät-Hämeeseen ja toi voittajalleen yhdeksän miljoonaa euroa.
Turkuun myös pienempi voitto
Viime viikonloppuna onnea oli Turun suunnalla myös toisella pelaajalla, jonka 6+1-oikein rivi toi reilut 48 000 euroa.
Kaikkiaan 6+1-oikein tuloksia löytyi kolme kappaletta. Niistä kaksi muuta osui nettipelaajalle Vaasaan sekä porukkapeliin, joka oli pelattu Akaan Hallamäen R-kioskissa.
Lauantai-illan arvonnan oikea rivi oli 10, 16, 18, 28, 29, 30 ja 31. Lisänumero oli 34 ja plusnumero 5.
Lue myös: Ensimmäinen lottotyttö on kuollut
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää