Mainos

Suomeen tulossa julkinen verovelkarekisteri

Hallitus jatkaa taistelua harmaan talouden torjumiseksi. Eduskunnalle annetaan huomenna esitys julkisesta verovelkarekisteristä, joka olisi käytössä jo ensi vuoden aikana. 

Rekisteriin kootaan yritykset, joilla on vähintään 5000 euron verovelka. Merkintä mustalla listalla ei ole lopullinen, vaan sieltä saa nimensä pois maksamalla verovelkansa. 

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan verohallinto on arvioinut, että yrityksillä on Suomessa verovelkaa noin 4 miljardia euroa. Suurin osa velasta on jo toimintansa päättäneiden yritysten kontolla.  

Velkarajan ylittäviä yrityksiä on Urpilaisen mukaan tällä hetkellä noin 30000. 

- Lukumäärä vaihtelee sen mukaan, miten yritykset hoitavat verovelkojaan. Sen jälkeen kun ne ovat velkansa suorittaneet, aika nopeasti sieltä rekisteristä pääsee pois, Urpilainen sanoi ministeriön tiedotustilaisuudessa Helsingissä keskiviikkona. 

Patistus ja pelote 

Urpilainen uskoo, että rekisteri lisää painetta hoitaa verovelat. Lisäksi uhka julkiselle listalle joutumisesta vähentää yritysten halukkuutta velkaantua verottajalle. 

-Totta kai tavoitellaan, että rekisterin kautta verovelkaiset yritykset hoitaisivat velkansa. Toinen tavoite on toimia ennaltaehkäisevästi, ettei rekisteriin tulisi uusia yrityksiä, koska niiden asema esimerkiksi alihankkijana vaikeutuisi. Jos tilaajavastuulakia noudatetaan, rekisterissä olevilta yrityksiltä ei voisi tehdä alihankintoja. 

Rekisteri tulisi Verohallinnon ja Patentti- ja rekisterihallituksen yhdessä ylläpitämälle ytj.fi -sivustolle. Syöttämällä yrityksen nimen saisi tiedon, onko yrityksellä verovelkaa vai ei. Tarkkaa velkasummaa ei kuitenkaan saisi selville. 

Harmaan talouden kitkeminen on hallituksen keskeisiä hankkeita. Tähän mennessä on säädetty muun muassa veronumerosta rakennustyömailla ja yrittäjän velvollisuudesta tarjota asiakkaalle kuittia.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.