Mainos

Suomalaisten kestosuosikki täytti 60 vuotta – tiedätkö, mistä Skoda Octavia on saanut nimensä?

0:47
Näin Skoda Octavia on muuttunut vuosien varrella.

Skoda Octavia on hilannut itsensä vuodesta toiseen Suomen myydyimpien autojen kärkikolmikkoon. Ikonisen automallin tarina alkoi jo kuusi vuosikymmentä sitten.

Ensimmäisen sukupolven Skoda Octavian tuotanto käynnistyi Mladá Boleslavin tehtaalla tammikuussa 1959 S 440- ja S 445-mallien rinnalla.

Konepellin alla oli tuolloin 1,1-litrainen nelisylinterinen bensakone, joka tuotti tämän päivän mittapuulla vaatimattomat 40 hevosvoimaa. Ensimmäinen Octavia ylsi 110 kilometrin tuntinopeuteen, ja keskikulutus oli 7,7 litraa sadalla kilometrillä.

Vielä samana vuonna Skoda toi markkinoille tehokkaamman Octavia Superin, jonka 1,2 litraan kasvaneesta moottorista saatiin viisi hevosvoimaa enemmän.

Maaliskuussa 1960 Skoda toi Geneven kansainväliseen autonäyttelyyn Octavia Touring Sportsin, jossa hevosvoimia oli jo 50. Tämä malli viitoitti tietä Skodan menestykselle erityisesti rallipoluilla. Auton kaksiovisella versiolla voitettiin muun muassa legendaarinen Monte Carlon ralli vuosina 1961, 1962 ja 1963.

Uusi aikakausi

Octavia palasi markkinoille pitkän hiljaiselon jälkeen vuonna 1996. Tuolloin Skoda oli ollut jo vuosia Volkswagen-konsernin alaisuudessa. Ensimmäiset Octaviat saatiin maahamme syksyllä 1997, ja se ottikin heti paikkansa suomalaisten sydämissä.

Koko Euroopassa erittäin suosituksi noussut farmarimalli näki päivänvalon maaliskuussa 1998.

Vuoteen 2010 mennessä Skoda oli myynyt lähes 1,5 miljoonaa modernia Octaviaa. Yhteensä – siis alkaen vuodesta 1959 – Skoda on myynyt noin 6,5 miljoonaa Octaviaa.

Octavia-nimi tulee latinankielisestä, numeroa kahdeksan tarkoittavasta sanasta. Octavia oli Skodan kahdeksas automalli toisen maailmansodan jälkeen.

Lähde: Skoda

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja