Suomalaistaustainen hakkeri murtautui Nasan ja FBI:n tiedostoihin

Yhdysvalloissa syytetään suomalaistaustaista Lauri Lovea laajoista tietomurroista useisiin keskeisiin virastoihin.

Jos Love tuomittaisiin kaikista syytteistä, hän voisi saada jopa 20 vuoden tuomion, kertoo brittilehti Telegraph.

28-vuotias Britanniassa asuva entinen yliopisto-opiskelija on syytteiden mukaan murtautunut kumppaneidensa kanssa muun muassa Yhdysvaltain puolustusvoimien, avaruushallinto Nasan ja liitovaltion poliisin FBI:n tiedostoihin.

Britannian viranomaiset pidättivät Loven viime viikon lopulla kuulusteluja varten, mutta hänet vapautettiin maanantaina takuita vastaan helmikuuhun asti. Epävarmaa kuitenkin on, luovuttaako Britannia Loven Yhdysvaltoihin.

Brittimedia raportoi, että syytteissä Lovea kuvataan taitavaksi hakkeriksi, joka erityistietojensa avulla pääsee käsiksi laajojen organisaatioiden tietojärjestelmiin.

– Kyllä tätä täytyy pitää vakavana tietomurtona, kun kohteina on ollut näin merkittäviä tahoja, kommentoi tapausta tietoturvayhtiö Stonesoftin johtaja Jarno Limnell.

"Jatkuvaa taistelua"

Limnellin mukaan kybermaailmassa käydään jatkuvaa taistelua tietokantojen puolustajien ja hyökkääjien välillä.

– Nyt tietysti toisella puolella kysytään, miten tällainen hakkerointi on ollut mahdollista ja miten tietojärjestelmiä voitaisiin paremmin puolustaa.

Limnell huomauttaa, että verkkomaailmassa tehdään paljon tietomurtoja, jotka eivät koskaan paljastu. Hän ei ole kuitenkaan aiemmin kuullut, että suomalaisia olisi ollut mukana näin vakavassa hakkeroinnissa. Osaajista ei kuitenkaan ole pulaa.

– Suomesta löytyy tältä alalta huippuosaamista. On olemassa kyvykkäitä yksilöitä, jotka osaavat tehdä mitä vain.

Lauri Love on opiskellut Glasgow'n yliopistossa matematiikkaa, fysiikka ja tietotekniikkaa. Opiskeluaikana hän oli aktiivinen opiskelijaprotestien järjestäjä.

Vapauduttuaan maanantaina hän oli niukkasanainen.

– Pääsin juuri kotiin. -- En todellakaan tiedä, mitä minulle tapahtuu. Minun täytyy soittaa asianajajalleni, hän sanoi Independent-lehden mukaan.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat