Joensuulainen Kalevan rasti on voittanut Ruotsin Trånasissa käydyn suunnistuksen suurviestin Tiomilan. Naisissa parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi kolmanneksi sijoittunut Suunta Jyväskylä.
Miesten viestin ratkaisuhetkiin muodostui suomalaisittain poikkeuksellisen suurta mielenkiintoa, sillä ankkuriosuudelle lähdettäessä kärkikolmikon muodostivat Kalevan Rasti, Helsingin Suunnistajat ja Tampereen Pyrintö.
Helsingin Suunnistajien Tuomas Heikkilä nousi 14,4 kilometrin ankkuriosuudella hetkeksi kärkeen, mutta Miika Kirmula toi lopulta Kalevan Rastin värit voittoon reilun kahden ja puolen minuutin erolla Heikkilään.
– Yritin aloittaa mahdollisimman kovaa, ja tiesin, että Tuomaskin todennäköisesti aloittaa kovaa saadakseen minut kiinni. Kun Tuomas sai minut kiinni, pudotin hieman vauhtia. Menimme aika pitkään yhdessä. En tiennyt, että Tuomas oli tehnyt ison virheen lopun hajonnoilla. Vasta viimeisellä rastilla kuulin, että ero taakse oli aika iso, Kirmula kuvailee ankkuriosuuttaan Suunnistusliiton tiedotteessa.
Pyrinnön sveitsiläisankkuri Fabian Aebersold hävisi Kirmulalle lähes neljä ja puoli minuuttia, ja Pyrintö putosi lopulta seitsemänneksi.
Edellinen suomalaisvoitto miesten Tiomilassa oli vuodelta 2014. Tuolloinkin ykkönen oli Kalevan Rasti, joka nappasi 2010-luvun alussa viiteen vuoteen neljä voittoa. Joensuulaisseura on kuudella voitollaan Tiomilan toiseksi menestynein norjalaisen Halden SK:n jälkeen.
Edellisestä suomalaisseurojen kaksoisvoitosta miesten Tiomilassa ehti kulua 32 vuotta. Vuonna 1994 tuloksena oli jopa kolmoisvoitto Turun Suunnistajien, Helsingin Suunnistajien ja Espoon Suunnan tuomana.
Naisissa tämän vuoden ykkönen oli IFK Göteborg ennen Västerviks OK:ta ja Suunta Jyväskylää.
Nuorissa voiton vei Tampereen Pyrintö.

