NHL:ssä pelaava New Jersey Devils on nostanut suomalaispuolustaja Topias Vilenin miehistöönsä.
Devils kertoi asiasta perjantai-iltana Suomen aikaa. NHL-komennus on 23-vuotiaalle suomalaiselle uran ensimmäinen.
– Tämä on unelmien täyttymys. Toivottavasti saan myös mahdollisuuden pelata, Vilen iloitsee Devilsin videolla.
Ja mahdollisuuden Vilen on todella saamassa. Devilsin päävalmentaja Sheldon Keefen mukaan suomalaispuolustaja nähdään NHL-kaukalossa vielä ennen runkosarjan päättymistä.
– Organisaatio uskoo häneen ja haluaa hänen saavan mahdollisuuden. Tämä on hänen ensimmäinen NHL-kutsunsa. Hän on toipunut juuri loukkaantumisesta ja saanut luvan palata peleihin. Hän sai yhdet jääharjoitukset alle ja on mukana Detroit-pelin alkulämmittelyissä. Se auttaa häntä välttämään peräkkäiset pelit loukkaantumisen jälkeen, Keefe avaa.
Lue myös: Roope Hintz sivussa runkosarjan loppuun – Miro Heiskanen jatkotutkimuksiin
Keefe antaa Vilenille kuitenkin NHL-debyytin maanantain vastaisena yönä, kun New Jersey isännöi Ottawa Senatorsia.
– Hän pelaa sunnuntaina ja tiistaina. Se on hänelle tilaisuus kerryttää kokemusta. Organisaation mielestä hän on ansainnut mahdollisuutensa, ja me saamme mahdollisuuden nähdä hänen kykynsä, Keefe kertoo.
Lahtelaislähtöinen Vilen pelaa kolmatta kauttaan Pohjois-Amerikassa. Tällä kaudella hän on tehnyt 59 AHL-ottelussa 24 (4+20) pistettä. Hänen sopimuksensa Devilsin kanssa on katkolla tämän kauden päätteeksi.

