Suomalaismies joutui törkeän ivan kohteeksi parkkipaikalla: "Naiset matkivat pakkoliikkeitäni"

Pirkanmaalainen Touretten oireyhtymän kanssa elävä perheenisä joutui nuorten naisten pilkan kohteeksi.

Viime vuoden lopulla MTV Lifestyle kirjoitti Touretten oireyhtymän kanssa elävän JP ja hänen vaimonsa Piritta Kurvin arjesta. Pirita alkoi tuolloin kirjoittaa perheen arjesta blogia Vitun huora mä rakastan sua, jotta Touretten oireyhtymä tulisi ihmisille tutuksi.

JP Kurvi kertoo blogin Facebook-sivulla julkaistulla videolla ikävästä sattumuksesta, jossa kolmekymppiset naiset pilkkasivat miestä Lidlin parkkipaikalla.

”Tässä yksi syy, miksi me pidämme tätä sivua”, kerrotaan videon saatetekstissä.

Jos video ei näy, katso se täältä.

Kuten oireyhtymään kuuluu, myös JP oirehtii erilaisin tic-oirein eli pakonomaisin liikkein. Liikkeet näkyvät ulospäin esimerkiksi lihasten nykimisellä, silmien räpyttämisellä sekä raajojen koukisteluna.

Lisäksi oireet kuuluvat äännähdyksinä, joita voivat olla kiroilu ja ”kiellettyjen” sanojen hokeminen.

"Alkoi jumalaton räkänauru"

Kurvi kertoo odottaneen ostoksilla olevaa vaimoaan autossa Tampesterin Lielahden Lidlin parkkipaikalla. Mies päätti poistua hetkeksi ulos autosta haukkaamaan raitista ilmaa. Touretten syndroomaan oleellisesti liittyen mies kuvailee ”mölynneensä” ja oirehtineensa nykien auton ulkopuolella seisoskellessaan.

Tilanne alkoi siten, että miestä vastapäisen auton luokse tuli kaksi arviolta kolmekymppistä naista, jotka jäivät tuijottamaan miestä.

– He jäivät totta kai tuijottamaan hämmästynein ilmein, mikä on ihan luonnollista, JP kertoo videolla.

Naiset menivät seuraavaksi sisälle autoonsa.

– Autossa alkoi jumalaton räkänauru kippurassa ja matkiminen. Naiset matkivat pakkoliikkeitäni ja vammaisia esityksiä siellä.

Kurvi sanoo, ettei ole varma siitä, näkivät naiset häntä auton läheisyydessä. Mies kuitenkin pitää todennäköisenä, että he huomasivat miehen.

– Minua tämä ei hetkauta aivan hirveästi. Se ärsyttää vartin, mutta mä pääsen siitä yli, kun olen siihen tottunut. Mutta miksi haluan tästä kertoa, on koska kaikki eivät ajattele asiaa näin. Mulla se pilaa 15 minuuttia päivästä, jollain se saattaa pilata koko loppuelämän.

JP muistuttaa, että on paljon erityisesti lapsia ja nuoria, jotka eivät välttämättä ole täysin sinut oman vammansa tai oireyhtymänsä kanssa. Tällöin ulkopuolisten, tuntemattomien ihmisten pilkka, voi jättää ikävät arvet.

– Jos haluatte nauraa tai matkia, niin tehkää se edes niin, ettei kyseinen henkilö näe sitä, JP sanoo.

– Toivon, että tässä asiassa kehitytään kaikki.

Mies on saanut rutkasti sympatiaa osakseen videon kommenteissa, joka on kerännyt jo yli 11 000 tykkäystä.

Lue myös:

    Uusimmat