"Suomalaisilla snägäreillä surkea tarjonta" – näin teet aidon jenkkiherkun kotona

Sivumaku-ruokablogissa herkutellaan tällä kertaa aidoilla amerikkalaisilla hot dogeilla.

Makuja-sivustolla Sivumaku-ruokablogia pitävä Jani Kinnunen ei ole tyytyväinen suomalaiseen pikaruokatarjontaan. Kinnusen mielestä monet klassikkoherkut on onnistuttu pilaamaan maassamme.

– Hot dog on ollut minulle varsin mitäänsanomaton ruoka. Muistan syöneeni erinomaisia hodareita teininä Kööpenhaminassa, mutta Suomessa hot dog on tuhottu samalla tavalla kuin jokainen muukin katuruoka.

Kinnunen kahlasi netistä läpi hot dogin historiaa ja alkoi pikku hiljaa ymmärtää kyseessä olevan arvostamisen arvoinen ruokalaji.

– Makujen koostamisessa täytyy huomioida samoja perustotuuksia kuin missä tahansa muussa ruoassa. Kuinka surkea tarjonta suomalaisilta snägäreiltä löytyykään?! Miksi kukaan ei yritä?, Kinnunen pohtii.

Kinnunen päättikin kokeilla itse New Yorkin katukärryistä tutun chili dogin valmistamista.

– Vastaavanlaisia hodareita ei taida Suomesta löytää, vaikka valmistus on hyvin yksinkertaista. Koska tarkoitus oli päästä nimenomaan helpolla, käytimme valmissämpylöitä. Leivotaan itse seuraavalla kerralla kotikeittiössä. Makkaraksi valikoitui paria makua ohuita raakamakkaroita. Näitä täytyy saada lisää!

Katso chili dogin reseptiSivumaku-ruokablogista

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat