Suomalaiselta keihäsmieheltä mahtikaari – ennätys ja Tokion olympiaraja rikki! Tällaista tulosta ei ole nähty suomalaisilta aikapäiviin

Toni Kuusela kiskaisi keihään Orimattilassa Tähtien kisoissa 85,03 metriin. Kuusela rikkoi sekä oman ennätyksensä että Tokion olympiarajan.

Kuusela aloitti kisan 80,24 metrin kaarella ja latasi toisella kierroksella komeasti 85,03. Tulos ylittää Tokion olympiarajan kolmella sentillä ja on pisin suomalaisheitto kahteen vuoteen.

Kuuselan aiempi ennätys oli 83,40 vuodelta 2019. Tänä vuonna Kuusela oli aiemmin heittänyt parhaimmillaan 82,63.

Nyt hän kohensi nimissään ollutta kauden kotimaista kärkitulosta.

Kilpailun voitti Puolan Marcin Krukowski tuloksella 86,52. Kuusela sijoittui toiseksi ja Latvian Gatis Cakss kolmanneksi (84,72).

Suomalaisista 80 metriä ylittivät myös Lassi Etelätalo kauden parhaallaan 82,84 ja Topias Laine uudella ennätyksellään 81,08. Kaksikko sijoittui peräjälkeen neljänneksi ja viidenneksi.

Lue myös:

    Uusimmat