Iran ei aio perääntyä.
Iranin asevoimat sanoo jatkavansa iskuja alueella niin kauan, kun Yhdysvallat jatkaa omia iskujaan Iraniin.
Iranin asevoimien edustaja kommentoi asiaa maan valtiollisessa televisiossa. Hän sanoo Iranin olevan valmis mihin vaan Yhdysvaltain skenaarioon.
Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio puolestaan vastasi tänään Iranin ulkoministerin Abbas Araghchin eiliseen kommenttiin siitä, että Iranin puolustus noudattaa silmä silmästä -periaatetta.
– Presidentti Trumpin politiikka on pää silmästä, Rubio totesi Reutersin mukaan.
Rubio arvioi, ettei Iran ole vielä valmis tekemään sopimusta, mutta saattaa muuttaa pian mieltänsä.
Samaan aikaan Jordanian asevoimat ilmoitti torjuneensa kolme Iranin ohjusta. Neljäs ohjus osui Jordanian mukaan asuttamattomalle alueelle.
Yhdysvallat teki jälleen torstain vastaisena yönä uusia iskuja Iraniin. Iran on vastannut Yhdysvaltain iskuihin iskemällä yhdysvaltalaisiin sotilaskohteisiin Lähi-idän alueella.
1:51

