Suomalainen sotilas loukkaantunut Irakissa

Suomalainen sotilas on loukkaantunut Irakissa hänen oman aseensa lauettua vahingossa. Maavoimien mukaan sotilaan pistooli laukesi asetta käsiteltäessä ja luoti osui rauhanturvaajan omaan reiteen.

Loukkaantunut sai ensihoitoa paikalla ja hänet evakuoidaan Bagdadiin jatkohoitoon.

–  Paikalla oli suomalainen sairaanhoitaja, ja hän (loukkaantunut) sai ensihoitoa myös monikansallisen tukikohdan ensihoitoasemalla. Hyvä ensihoito ja lääkinnällinen taso siellä tukikohdassakin on, mutta nyt hänet kuljetetaan Bagdadiin, jossa on alueen paras kirurginen hoito, Maavoimien valmiuspäällikkö, eversti Pasi Hirvonen sanoo STT:lle.

Vahingonlaukaus tapahtui perjantaina alkuillasta ennen seitsemää monikansallisen tukikohdan sisällä suomalaisten majoituksessa. Maavoimien mukaan vahingonlaukaus ei kuitenkaan aiheuttanut vaaraa sivullisille.

Irakissa noin 80 suomalaista

Hirvonen ei kommentoi tarkemmin sitä, missä yhteydessä vahingonlaukaus tapahtui. Everstin mukaan tapahtumasta on käynnistetty tutkinta, jossa selviää aikanaan, miten vahingonlaukaus tapahtui.

– Tällä hetkellä on tärkeintä, että kyseinen sotilas saa parasta mahdollista hoitoa mahdollisimman nopeasti, Hirvonen sanoo.

Hirvonen kertoo, että hän on ilmoittanut tapahtuneesta sotilaan läheisille.

Puolustusvoimien mukaan noin 80 suomalaista osallistuu Irakissa Yhdysvaltain johtamaan operaatioon, joka antaa sotilaallista tukea äärijärjestö Isisin vastaiseen toimintaan.

Eversti ei tehtävän luonteen vuoksi paljasta, missä tukikohta on ja kuinka pitkä etäisyys Bagdadiin on.

13.4. klo 6.31: Jutun otsikkoa ja leipätekstiä korjattu. Rauhanturvaaja korjattu sotilaaksi, koska Irakissa on kyse kriisinhallinta- , ei rauhanturvaoperaatiosta. 

Lue myös:

    Uusimmat