Jännittynyt ja helpottunut. Näin suomalaissukeltaja Mikko Paasi kuvailee tunnelmiaan tuoreen kirjan julkaistamisen aikaan. Pian suurelle yleisölle on tiedossa, millainen mies kesällä sukelsi Thaimaan luolastossa hakemassa juniorijalkapalloilijoita kotiin.
Koko maailman katseen alla, lukuisissa suorissa lähetyksessä, ilman minkäänlaista kokemusta median kanssa työskentelystä.
Oman menneisyyden ja nuoruuden tekojen painolasti niskassa.
Mikko Paasi vastaa puhelimeen sängyn pohjalta. Menossa on lyhyt lepohetki, haastatteluita ja kyselyitä tulee jatkuvalla syötöllä. Murtunut kylkiluu vaatisi lepoa, mutta sitä ei ihan heti ole luvassa.
– Kylkiluu meni vähän aikaa sitten sukellusreissulla, jossa kohteena oli hylky 120 metrin syvyydessä. Pinnalla oli kova myrsky ja sain laivan kaiteesta iskun kylkeeni, hän kertoo vamman synnystä.
Perhe viettää nyt aikaa Suomessa joulukuun alkupuolelle saakka.
"Mieleni oli vielä syvällä luolassa"
Paasi kertoo kirjan tekemisen olleen hyvin intensiivinen ja rankka kokemus, jonka aikana tunnelmat vaihtelivat huolesta pelkoon ja ilosta helpotukseen.
Idea kirjaan tuli heinäkuun lopulla, elokuussa projekti käynnistettiin ja syyskuussa kirjailija kirjoitti. Nyt kirja on menossa kauppoihin.
– Vertaisin tätä vähän luolaoperaatioon. Äkkiä laitettiin porukka kasaan, paiskittin töitä hyvin tiiviisti ja lopputulos on todella hyvä ja onnistunut, Paasi sanoo.
– Olin vielä mielessäni aika syvällä siellä luolassa kun kirjoitusprosessi alkoi – ja hyvä niin, sillä yksityiskohdat olisivat varmasti alkaneet kadota mielestä nopeasti.
Paasi hehkuttaa kirjailija Johanna Elomaata, jonka kyky kuunnella ja ymmärtää Paasia ja vaativaa sukellusmaailmaa hämmästytti miehen kerta toisensa jälkeen.
– Meillä on sen verran samanlainen elämänfilosofia ja matkustukseen liittyvä tausta, että tämä teki yhteistyöstä helppoa. Ei tällaista olisi kenen tahansa kanssa pystynyt tekemään. Nyt on helpottunut olo.
Oma otsalamppu, oma kokemus
Paasin mukaan yksi tärkeimmistä saavutuksista kirjassa on pelastusoperaation dokumentointi niin tarkkaan kuin mahdollista. Hän painottaa, että kyseessä on vain ja ainoastaan hänen näkemyksensä.
– Siellä luolassa jokainen teki töitä omien tietojensa ja taitojensa mukaan. Se, mitä itse näki, oli oma otsalamppu. Sanoimme porukalla päivää oikeastaan vasta operaation jälkeen, Paasi kuvailee.
– Mielenkiintoista olisi joskus koota kaikkien tahojen kokemukset yhteen teokseen, siinä olisi vasta kokonaiskuva operaatiosta.
Kirjassa kerrotaan hetki hetkeltä, päivä päivältä tapahtumista, jotka johtivat jalkapallojoukkueen ja heidän valmentajansa pelastamiseen turvallisesti. Monena hetkenä muun muassa median kanssa työskentely, kansainvälisen tiimin kielimuurit ja erilaiset elämänkokemukset ja näkemykset aiheuttivat keskustelua ja muutoksia.
– Siitä porukasta jäi matkaan läheisiä, pysyviä ystäviä. Sen verran huiman jutun koimme yhdessä, Paasi sanoo.
Menneisyys tuli mukana luolaan
Kirjan kantava teema on myös Mikko Paasin oma menneisyys. Hän oli 16-vuotias, kun kaveriporukan illanvietto päättyi joukon johtohahmon kuolemaan. Syy tähän oli Paasin mukaan ottama ase, joka laukesi kesken bussimatkan.
Ystävän kuolema, sen seuraukset ja sen musertava taakka on seurannut miestä vuosien ajan. Henkensä menettänyt Jode tuli Paasin mielen matkassa myös luolaan.
Jode sukelsi vierelle pimeään luolaan. Kaikki palasi takaisin. Syyllisyys, epävarmuus, katumus. Kun on tarpeeksi monta kertaa huudettu päin naamaa, että on murhaaja, ihminen alkaa uskoa siihen itsekin. Tarve puskea eteenpäin ja halu auttaa oli silti vahvempi. Mikko eteni syvemmälle luolaan. Yksikään 13 ihmisestä sen perällä ei kuolisi hänen käsiinsä, ei hänen vuorollaan. (Lainaus kirjasta Sukellus valoon)
Paasi kertoo kirjassa kantaneensa Joden kohtaloa mukanaan vuosien ajan sekä mielessään, että ulkopuolelta tulleiden uhkauksien, painostuksen ja syyllistämisen muodossa.
Myös luolaoperaation aikana hän sai viestejä, joissa muistutettiin teosta.
Menneisyyden alle ei pidä musertua
Samalla kirja on kertomus anteeksiannosta ja eteenpäin menemisestä. Teoksessa kerrotaan, kuinka on käsitelty vanhan kaveriporukan kanssa ja 27 vuoden jälkeen Paasi oli yhteydessä myös Joden äitiin.
Luolatyöskentelyn ja menneisyyden haamujen paljastamisen lisäksi Paasi toivoo, että kirja otetaan kertomuksena toivosta.
– Siitä, että vaikka menneisyydessä olisi mitä tekoja tai tapahtumia tahansa, ei niiden antaisi vaikuttaa nykypäivään. Niistä voi löytää rohkeutta tehdä ja toimia ja niitä voi käyttää positiivisena voimana, joka vie eteenpäin ja antaa voimia auttamiseen, hän kuvailee.
"Supermiehet ovat sankareita"
Paasin harteille on soviteltu ties minkälaisen sankarin viittaa, mutta mies itse suhtautuu tähän vaatimattomasti naureskellen.
– Supermiehet ovat sankareita, me vain teimme sen, minkä osasimme ja mikä meidän täytyi tehdä. Esikuvia voi olla, mutta ei sankareita.
Omiksi esikuvikseen hän lukee monet sukelluskonkarit ja kollegat, lähimmäksi sankaria pääsee oma isä.
Sukellus valoon -teoksen omistussanat on osoitettu vuonna 1991 kuolleelle Jodelle. Paasi toivoo, että myös oma 2-vuotias tytär lukee joskus kirjan.
– Siinä on yksissä kansissa totuus operaatiosta sekä totuus isästä.